Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Parsa-aika ja flowersprout

: huhtikuu 15, 2015

Noin viikko sitten aloitin kevään parsakauden miniparsoilla. Vielä en ole ostanut luomuparsaa, mutta se on vuorossa heti kun löytyy.

Koska olen nyt syönyt melko raakaruokapainotteisesti, halusin parsankin syödä keittämättä. Marinoin herkut sitruunamehussa ja vähin maustein. Toisella kerralla laitoin myös tuoretta valkosipulia mausteeksi. Ihan kivasti tuo noinkin onnistuu, mutta voisihan sitä joku kerta ihan keittääkin.

Tässä miniparsat yksinkertaisesti osana raakasalaattia:  

Tuossa annoksessa oli taas myös yhtä uutta suosikkiani mustakaalia, josta jo aiemmin kirjoitin. Ja kaaleista myös ihanaa luomusuippokaalia (punaista) ja kukkakaalia. Kaalit ovat 💚!

Toinen viime viikkojen ”kasvislöytö” on ollut flowersprout eli kukkamainen ruusu- ja lehtikaalin risteytys. Näitäkin olen syönyt vasta ainostaan raakana, mutta paahtaminen uunissa voisi olla myös oivallinen tapa valmistaa näitä. 

Alla olevassa salaatissa flowersproutsit ovat reunoilla. Lisäksi salaatissa oli mm. pensasmustikoita, koska teki mieli 😉  Ja syötävät kukat ovat myös ihania! 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: