Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Viikonlopun klassikko: Chiavanukas

: 14 elokuun, 2016

Edellistä postausta liipaten, jäätelökesästä aasinsiltana chiavanukkaisiin, joita teen jostain syystä lähinnä viikonloppuisin. Ei sillä, että ne olisivat erityisen aikaavieviä, etenkin jos tekee vanukkaan valmiiksi, ennemminkin on vain oma tottumus ja ehkä vähän herkuttelunkin tuntua 😊

Kuten olen aiemmissa postauksissa ehkä maininnut, minulla on melkein aina chiaa valmiina geelinä jääkaapissa. Teen sen 1:9 eli 1 rkl/10 g chiaa ja 0,9dl vettä. Tämän olen kokenut hyväksi suhteeksi. Jos tekee chiavanukasta (tai muutenkin), voi pohjana käyttää myös kasvimaitoa tai kookoskermaa ja mahdollisesti muuttaa nestesuhdetta. Itse käytän tuota vesipohjaa melkein aina, siis vanukkaaseenkin, lisään siihen sitten vähän kookoskermaa ja makeutusta ja se on siinä! Joskus olen myös värjännyt vanukasta marjoilla, raakakaakaojauheella, marjajauheilla tai punajuurella/punajuurimehujauheella. 

Tosiaan arkisin chiageeliä on yleensä smoothiessa mukana, viikonloppuisin teen sitten enemmän kerrosvanukkaita, joissa chiavanukkaan kanssa on smoothie/hedelmäsose/vanukas/mousse (you name it 😉). Näissä tapauksissa en lisää smoothieen enää chiaa. 

Perusohje on yksinkertainen: tee smoothie blenderissä ja asettele kerroksittain chiavanukkaan kanssa oman maun ja silmän mukaan, koristele halutessasi! Hyödynnä toki kauden marjoja tai hedelmiä mahdollisuuksien mukaan 😊 Annokset/ohjeet ovat ideoita yhdelle, tai kahdelle jos vähempi parempi 😉

1) Chiavanukas mustaherukka-vadelmasmoothiella 

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Smoothie:

  • 2 banaania 
  • 1/2 mango 
  • 100 g mustaherukoita 
  • 100 g vadelmia 

(tai marjoja maun mukaan, määrää voi toki muokata) 


2) Chiavanukas suklaaherkkusmoothiella /-moussella

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Smoothie:

  • 2-3 banaania 
  • 1 rkl pähkinätahnaa/-voita (käytin tässä parapähkinätahnaa, mutta esim. cashewtahna sopii myös hyvin)
  • 1-2 rkl raakakaakaojauhetta tai raakasuklaarouhetta

3) Chiavanukas vadelma-mansikkasmoothiella

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Alin kerros smoothieta:

  • 1-2 banaania 
  • pala ananasta 
  • yhteensä 150-200 g mansikoita ja vadelmia

Laita osa smoothiesta purkin/lasin/kulhon pohjalle ja jätä osa toista kerrosta varten.  

Ylin kerros smoothieta: 

  • loput alimman kerroksen smoothiesta
  • tarvittaessa lisää 1 banaani 
  • pala punajuurta
  • pala avokadoa 


4) Chiavanukas aprikoosismoothiella

  • 1-2 dl chiavanukasta

Smoothie:

  • 2 banaania
  • pala ananasta tai puolikas mango
  • 3-4 tuoretta aprikoosia

 


2 responses to “Viikonlopun klassikko: Chiavanukas

  1. Noora sanoo:

    Onpas nättejä 😍 löydän bolgistasi paljon inspiraatiota. Leukaleikkauksen jälkeinen pehmeä ruokavalio ei tunnu enää yhtään ikävältä. Kiitos! Voiko punajuurta käyttää raakana smoothieissa? Ihan uus juttu mulle 😊😊

    Tykkää

    • Teea sanoo:

      Kiitos kovasti! Kiva kun joku käy täällä, vaikka en ole pitkään aikaan mitään postannut.
      Punajuurta olen kyllä käyttänyt sekä smoothiessa että mehuissa ihan raakana, vaikka se ei ehkä virallisten suositusten mukaista ole.

      Tykkää

Jätä kommentti