Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Searching for umami -haaste

Muutama viikko sitten sain olla mukana Jalotofun järjestämässä bloggaajatilaisuudessa, jossa Anni Kravi ja Richard McCormick olivat laittaneet ihanasti tarjolle kulhoruokaa, ts. ainesosia, joista saimme itse koota omannäköisemme kuohoruuan. Samalla käynnistyi Jalotofun #jalokuu / #jalobowl -haaste, jossa teemana on juurikin kulhoruoka. 

Itselleni erilaiset kulhoruuat ovat olleet pitkään arkipäivää; niin aamusmoothiet kuin illan ateriatkin teen usein kulhoon, ja käytän myös papaijaa ja meloneja joskus kulhoina 😊 Laitan ruokaa pitkälti fiiliksellä ja runsaudella, harvoin teen mitään resepteistä ja ruokani on pääosin tosi yksinkertaista. Siksi tänne blogiin ei niin usein tule ”reseptejä” kirjoitettuakaan, tykkään ehkä enemmän ideoista ja inspiraatiosta 😉 Lisäksi ruokani ovat usein värikkäitä, pyrin (tai pyrkimättäni syön) kaikkia (sateenkaaren) värejä päivittäin, välillä jopa samalla aterialla. Syön myös mielelläni satokauden mukaan, joskin erilaisia vihreitä salaatteja syön ympäri vuoden, samoin niitä klassisia tomaatteja ja kurkkuja, banaania ja avokadoa… mutta kuitenkin aina innolla ostan ja käytän myös vuodenajan parhaita raaka-aineita. Tällä hetkellä esimerkiksi erilaiset juurekset, kurpitsat ja persimonit ovat jatkuvassa käytössä. Ja kurpitsaa on nyt minun haasteresepteissäkin, tällä kertaa kotona oli hokkaidokurpitsaa, jota käytin sekä kurpitsahummukseen että brunssikulhon kulhona. 

Näitä kulhoruokia tuli nyt kaksi: yksi illallis-/lounasruoka ja toinen aamiaiskulho, joka toki sopii myös ihan milloin tahansa syötäväksi. Tekemättä jäi joku ihana jälkiruoka (pehmeästä) tofusta, ja pehmeän tofun hyödyntäminen ylipäätään, mutta ehtiihän noita muutenkin tehdä 😊 Pehmeästä tofusta olen joskus tehnyt majoneesia ja olen käyttänyt sitä smoothieen ja keittoihin, mutta varmasti se taipuu vielä moneen muuhunkin. 

Olen tehnyt annokset yhdelle, mutta esim. hummusta tuosta tulee moneksi kerraksi. Muutenkin, kun yhdelle tekee, niin usein kaikkea tulee vähän liikaa eikä mahdu kerralla lautaselle, vaikka kuinka yrittäisi tehdä pieniä määriä. En siten edes erittele tarkkaan kaikkia määriä tähän, koska pienten määrien mittaaminen on vähän hankalaa ja hassuakin 😉 

Jalobowl punajuurikvinoalla ja kurpitsahummuksella (yhdelle)

  • 1-2 lehtikaalin ruotia
  • pala avokadoa 
  • muutama kirsikkatomaatti 
  • balsamicossa ja oliiviöljyssä marinoitua punasipulia 
  • höyrytettyjä soijapapuja eli edamamea 
  • ituja (esim. sinimailasen)
  • kurpitsahummusta 
  • punajuurikvinoaa
  • 50-100 g marinoitua Jalotofua
  • muutama ruskea herkkusieni tai siitakesieni 
  • muutama ruusukaali
  • valkosipulinkynsi 
  • lehtipersiljaa
  • seesamöljyä 
  • tamarikasiketta

Punajuurikvinoa:

  • puolikas punajuuri raasteena 
  • 1/2 dl kvinoaa 
  • 1 dl vettä 
  • loraus (puolisen desiä) kookoskermaa 
  • suolaa, pippuria 
  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan vedessä. Käyttämäni kvinoa vaati noin 15 minuuttia keittoaikaa.
  2. Lisää keittämisen alkuvaiheilla mukaan raastettu tai muuten hienonnettu punajuuri, samoin kookoskerma ja mausteet.
  3. Lisää vettä ja mausteita tai kookoskermaa tarvittaessa keittämisen aikana. 

Kurpitsahummus valkopavuista

  • 120 g keitettyjä valkopapuja (tai noin puoli tölkillistä valutettuna)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1-2 rkl vaaleaa tahinia 
  • 1-2 tl juustokuminaa
  • 1/4 kypsennettyä hokkaidokurpitsaa (tätä olisi varmasti voinut laittaa enemmänkin!)
  • pala tuoretta, kuorittua kurkumaa 
  • ripaus suolaa
  • loraus oliiviöljyä 
  1. Soseuta ainekset keskenään
  2. Lisää oliiviöljyä, tai vaikka ihan vettä, saadaksesi sopivan koostumuksen. 

Kokoa kulho:

  1. Valmista kurpitsahummus (voi valmistaa myös etukäteen).
  2. Laita kulhon pohjalle/yhteen reunaan lehtikaalia. Voi pehmentää sitä hieromalla siihen oliiviöljyä ja suolaa. 
  3. Lisää kulhoon avokado, tomaatit, punasipuli, idut ja edamame. 
  4. Valmista punajuurikvinoa. 
  5. Paloittele tofu ja sienet kuutioiksi, ruusukaalit puolikkaiksi ja valkosipulinkynsi ohuiksi siivuiksi. Pyörittele nämä seesamiöljy-tamariseoksessa ja paista pannulla. Lisää lehtipersiljaa, tarkista suola. Toki voit maustaa halutessasi enemmänkin 🙂  
  6. Lisää kulhoon hummusta, punajuurikvinoaa ja tofu-sieni-ruusukaaliseosta. 
  7. Tarjoile 💚

Brunssikulho 

  • puolikas hokkaidokurpitsa paahdettuna
  • kurpitsahummusta 
  • lehtikaalia, ituja tai muuta vihreää 
  • (punajuuri-)hapankaalia

Tofukokkeli: 

  • noin/vajaa kolmasosa paketillinen kiinteää tofua, käytin Jalotofun hampputofua 
  • pala paprikaa 
  • herkkusieni tai pari 
  • pala sipulia hienonnettuna
  • loraus kaurakermaa
  • kurkumaa (käytin nyt kuivattua/jauheena)
  • suolaa tai tamari-soijakastiketta 
  1. Puhdista kurpitsa siemenistä ja paahda uunissa, 200 astetta, reilu puoli tuntia, kunnes on pehmeää. Kaiverra tarvittaessa kurpitsaa pois sen verran, että sinne mahtuu enemmän täytettä. 
  2. Murenna tofu kulhoon.
  3. Pilko herkkusienet, paprika ja sipuli. 
  4. Kuumenna seesamöljy pannulla ja lisää siihen sipuli, sienet ja paprika. Anna kypsyä hetki.
  5. Lisää pannulle tofuseos. Lisää myös hiukan kaurakermaa. 
  6. Lisää noin 1/2 tl kurkumaa ja hiukan soijakastiketta tai suolaa. 
  7. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää mausteita ja suolaa. 
  8. Täytä kurpitsa lehtikaalilla, hapankaalilla/muilla haluamillasi vihanneksilla, hummuksella ja tofukokkelilla. 
  9. Nauti 💛

Tämä oli itse asiasssa mun ensimmäinen tofu scramble, vaikka kauan on pitänyt tehdä. Mielestäni oikein onnistunut versio ja oli kyllä tosi mehevää ja herkullista. 

Jätä kommentti »

Kurpitsakeitto

Tänään tuli tehtyä niin spontaanisti hyvää keittoa, että päätin jakaa sen muillekin saman tien. 

Syksy on ihanaa aikaa: vielä hetki sitten (ellei vieläkin) sai nauttia loppukesän sesongin kasviksista ja samaan aikaan alkoivat syksyn maut hiipiä mukaan. Kasvissyöjän unelma-aikaa ja runsaudenpula on ollut valtava 😉

Olen vähän laiska käsittelemään kurpitsaa, mutta syksyisin tulee yleensä ainakin pariin kertaan niistä kokattua. Pari viikkoa sitten tein täytettyä spagettikurpitsaa ja nyt keittiön pöydällä odotti pienehkö hokkaidokurpitsa. Mielessäni oli kurpitsahummus (uskon että sen aika tulee vielä), mutta tänään teki mieli lämmittävää ja mausteista keittoa. Tämä keitto onnistuu uskoakseni myös myskikurpitsalla. 

Pahoittelen jälleen vähän epämääräisiä määriä ohjeessa, sillä etenkin nesteen määrä mulla menee aina ihan heittämällä. Laitan aina ensin vähän ja lisään sitten tarpeen mukaan. En myöskään tykkää ihan juoksevista keitoista, vaan usein ovat aika sosemaisia 😊 

Koska olin epävarma pienen kurpitsan riittävyydestä, ja tajusin sen hiukan myöhässä (kurpitsan ollessa jo uunissa), lisäsin keittoon ruokaisuutta ja monipuolisuutta tuomaan valkopapuja. 

Kurpitsa-valkopapukeitto (1-2 annosta)

  • 1 hokkaidokurpitsa 
  • kookosöljyä 
  • 100 g keitettyjä valkopapuja 
  • pala kurkumaa
  • pala inkivääriä 
  • puolikas sipuli 
  • valkosipulinkynsi 
  • 1 tl juustokuminaa 
  • 1 tl jauhettua korianteria 
  • 1-2 tl currytahnaa
  • tilkka öljyä maun mukaan (esim. oliivi-, seesami- tai kookos)
  • 1-2 dl kookosmaitoa tai -kermaa + vettä tai kasvislientä mukavan koostumuksen saamiseksi 
  • ripaus suolaa 
  1. Halkaise kurpitsa kahtia. Irrota siemenet ja säästä ne myöhempää käyttöä varten. Itse huuhdoin ja kuivasin siemenet kevyesti ja paahdoin ne pannulla. Kuori kurpitsa ja paloittele, sipaise pintaan/vuokaan kookosöljyä. Paahda uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes palat ovat pehmeitä. Isommat ja paksummat palat vaatinevat vähän enemmän aikaa. 
  2. Paista pannulla öljyssä sipuli, valkosipuli ja mausteet. Inkiväärin ja kurkuman voi lisätä myöhemminkin, mutta toki voi myös paistaa. 
  3. Kun kurpitsat ovat kypsiä, laita kaikki ainekset blenderiin tai soseuta sauvasekoitimella. Laita nestettä vähitellen sen mukaan, millaisen koostumuksen haluat. Tarkista suola ja mausteet, lisää tarvittaessa. 
  4. Lämmitä keitto vielä kattilassa.
  5. Tarjoile paahdettujen kurpitsansiementen kanssa. Itse laitoin keiton pinnalle myös lusikallisen vaaleaa tahinia ja silmusalaattia. 
Jätä kommentti »