Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Sesongin makuja: persimonijäätelö ja piparkakkusmoothie

Tähän aikaan vuodesta väistämättä makumaailmaan alkaa tulla joulua, vaikka omalla kohdallani tuntuukin, että en ole yhtään vielä saanut jouluherkuista otetta. Sen sijaan alkutalveani hallitsee vahvasti persimonit, joita näkeekin aamiaisellani melkein päivittäin 😊 Toisaalta, kun persimoni on niin ominainen tähän vuodenaikaan, niin eikös se sovi hyvin ihan jouluunkin, vaikka kanelilla maustettuna? 

Jokin aika sitten tein jo viime talvenakin kokeilemaani persimonijäätelöä chiavanukkaan kera. Toinen yksinkertainen (ja joulunmakuinen) vinkki tulee myös: smoothie piparkakun mauilla 😋

Persimonijäätelö & chiavanukas (2 annosta)

  • 200 g pakastettua persimonia 
  • 100 g pakastettua banaania 
  • 100 g (pakastettua) mangoa 
  • ripaus vaniljaa 
  • (ripaus kanelia)
  • tilkka vettä tai muuta nestettä tarvittaessa 
  1. Anna tarvittaessa hedelmien sulaa pieni hetki. 
  2. Blendaa ainekset tasaisen kermaiseksi jäätelöksi. Lisää tarvittaessa hiukan nestettä, jotta jäätelöä on helpompi työstää. 
  3. Nauti heti sellaisenaan tai chiavanukkaan ja hedelmäpalojen kera! 

Chiavanukas (tämä kannattaa valmistaa ennen jäätelöä):

  • 2 dl valmista chiahyytelöä (2 rkl/20g chiansiemeniä ja vajaa 2 dl vettä tai kasvimaitoa)
  • pari-muutama rkl itse tehtyä cashewkermaa tai kookoskermaa, jotta koostumus sopivan kermainen 
  • loraus vaahterasiirappia 
  1. Sekoita ainekset keskenään ja se on sillä valmis! Tarkasta makeus itselle sopivaksi. 

Piparkakkusmoothie (1 annos)

  • 1-2 banaania 
  • persimoni 
  • 1/2 dl kaurahiutaleita 
  • 1 dl chiahyytelöä 
  • 1-2 dl mantelimaitoa 
  • 1-2 rkl cashewtahnaa
  • 2 tuoretaatelia
  • ripaus muskottipähkinää 
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1 tl kanelia 
  • (ripaus vaniljaa)
  1. Blendaa ainekset keskenään.
  2. Tarkista mausteet. Eri mausteiden sijaan voi käyttää myös piparkakkumaustetta. Se on muistaakseni aika tujua, joten kannattaa laittaa ensin vain vähän kerrallaan. 
  3. Lisää nestettä sen mukaan, kuinka juotavaa vs. lusikoitavaa smoothieta haluat. 
  4. Huom. Itse käytän melkein aina smoothieissa chiaa hyytelönä/geelinä. Se ei toki ole välttämätöntä, mutta kirjasin smoothien tähän nyt siten kun itse tein 😉 Persimoni ei myöskään ole mikään välttämättömyys tässä, mutta kuten sanoin: mulla ei tähän aikaan vuodesta juuri ole aamupalaa ilman persimonia: 
Jätä kommentti »

Kerta kiellon päälle: #jäätelökesä jatkuu / Snickersjäätelö

Teen jostain syystä viikonloppuisin usein aamiaiseksi chiavanukkaita, joiden kaverina smoothieta tai vastaavaa. Viime viikolla tein kuitenkin erityisen herkkua komboa eli kookoksisen chiavanukkaan seurana oli snickersjäätelöä 😋

Pidin tämän ohjeen vielä tosi yksinkertaisena, joten tätä voisi tehdä milloin vain uudestaankin. Tästä tulee yksi reilu annos 😊


Pohjalla: hedelmiä ja/tai marjoja maun mukaan (tässä oli mansikoita ja banaania) 

Chiavanukas

  • 1-1,5 dl chiageeliä (1:9 chiaa ja vettä/kasvimaitoa) 
  • Loraus kookoskermaa
  • Loraus vaahterasiirappia 

Sekoita ainekset keskenään ja kaada hedelmien päälle astiaan. 

Snickersjäätelö 

  • 2 pakastettua banaania
  • 1 rkl maapähkinävoita
  • 1 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 tuoretaateli 

Blendaa ainekset tasaiseksi massaksi ja lusikoi/kaavi chiavanukkaan päälle.  

Päälle maun mukaan esim. kookoshiutaleita tai -lastuja ja kaakaonibsejä. Nauti heti! 

Jätä kommentti »

Jäätelökesä 2

Mun jäätelökesä pääsikin aika hyvin vauhtiin, kotona on tullut tehtyä herkkujäätelöitä ja Jädelinossa on tullut myös käytyä (vahva suositus hyvän jäätelön ystäville!) 😍

Laitan tässä pari banaanipohjaista jäätelöideaa lisää, jos vaikka joku innostuu näistä 😋

Minttu-suklaajäätelö (1 annos, inspiraatio Hyvän olon jäätelökirjasta


  • 3 pakastettua banaania 
  • (1 rkl kookoskermaa)
  • kourallinen tai pari tuoretta minttua 
  • lusikankärjellinen spirulinaa
  • 1/4 tl minttu-uutetta
  • 2 rkl vaahterasiirappia 
  • 2 rkl kaakaonibsejä 

Blendaa kaakaonibsejä lukuunottamatta ainekset, lisää nibsit valmiiseen jäätelöön lusikalla sekoittamalla. Nauti ihanasta raikkaudesta! 

Suklaa-tahinijäätelö (1 annos)


  • 2-3 pakastettua banaania
  • pari tuoretaatelia 
  • 1 rkl vaaleaa tahinia 
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1-2 tl lucumaa 
  • 1 tl – 1 rkl macaa

Blendaa kaikki ainekset herkulliseksi jäätelöksi ja nauti! 

Jätä kommentti »

Jäätelökesä! 

Fiilistelin jo keväällä, että tästä kesästä tulee lämmin jäätelökesä! No lämpimät&aurinkoiset päivät ovat vielä olleet aika vähissä, enkä nyt urakalla ole jäätelöäkään valmistanut, mutta aina välillä innostunut kyllä. Kotona juhannuksena oli myös kivasti aikaa paneutua asiaan. 

Mulla oli jo aiemmin mielessä kookos-stracciatella-jäätelö (kaksi ikisuosikkiani yhdessä!) ja kun selasin Hyvän olon jäätelökirjaa, huomasin sielläkin ohjeen. No tein oman versioni vähän sitä muunnellen kyllä. Lisäksi tein vertailun vuoksi banaanipohjaisena vastaavanlaisen, sillä tuosta kookos-cashewpohjaisesta tuli omaan makuuni kyllä kovin raskasta, toki olin ehkä itsekin siihen syyllinen, kun käytin kookoskermaa kookosmaidon sijaan, vähensin tosin määrää. 

Kermainen kookos-stracciatella (4 annosta)

  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 1 tlk (400g) kookosmaitoa tai vähän vähemmän (noin puolet tuosta määrästä) kookoskermaa 
  • 1 tl vaniljajauhetta 
  • 3-4 rkl vaahterasiirappia tai muuta makeutusta 
  • 1/2-1 dl Foodin kaakaonibsejä* 
  1. Liota cashewpähkinöitä esim. yön yli. Laita ainekset blenderiin, mutta jätä noin puolet kaakaonibseistä blendaamatta ja sekoita ne seokseen blendaamisen jälkeen.
  2. Itselläni on ikivanha jäätelökone, jossa sitten valmistin jäätelön loppuun. Jäätelön voi valmistaa myös pakastamalla massan (muutaman tunnin ajan) ja sekoittaa sitä välillä (puolen tunnin välein), tästä minulla ei tosin ole kokemusta. 
  3. Tästä tuli tosiaan todella tuhtia ja kermaista, alkuperäinen ohje on neljälle henkilölle, söin tästä noin kolmasosan kerralla (kun tuli toki vielä nuoltua kulhoja ym). Makeutusta voi lisätä maun mukaan, mielestäni tämä ei ollut juuri makeaa ja olisin ehkä kaivannut hiukan enemmän makeutta ja vähemmän rasvaisuutta 😉

Ja sitten vastapainoksi asteen verran kevyempi:

Kookos-stracciatella nicecream (1 annos) 

  • 2-3 banaania pakastettuna 
  • 1 rkl paksua kookoskermaa 
  • 1 tl vaniljajauhetta 
  • 2-3 tuoretaatelia 
  • 1/2-1 dl kaakaonibsejä 

Blendaa ainekset keskenään, mutta jätä osa kaakaonibseistä blendaamatta ja sekoita ne lusikalla muuten valmiiseen jäätelöön. Nauti 💛

*tuote saatu, yhteistyössä Foodin / #foodinambassador

Jätä kommentti »