Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Aamunaloituksia viikolta

Tosiaankin teen tosi paljon smootheja etenkin arkiaamuisin. Joskus myös puuroja (ja niitä voisi tehdä useamminkin), mutta jotenkin se aamun hedelmätankkaus on mun juttu 💛.

Tässä muutama esimerkki tältä viikolta, jos vielä muistan niitä.

Smoothie kuin karkkia

IMG_4035

Tähän herkkuun tuli:
– 1 papaija
– 3 banaania
– chiageeliä (noin 1 dl)
– macaa maun mukaan (itse käytän 2 tl-1 rkl kerrallaan)
– 1 rkl tocoa
– hiukan macadamiamaitoa (ei välttämätön – toisaalta voi laittaa enemmänkin, jos haluaa juoksevamman rakenteen)

Nämä blenderissä sekaisin ja se oli siinä! Yllätti täysin, enkä voi mennä takuuseen, että aina tulisi samanlaista. Oli ihanan makeaa, ei ehkä ihan kinuskista, mutta jotain sinne päin.

Mango-meloni

IMG_4049

Tähän smoothieen laitoin:
– 1/2 piel de sapo -melonin
– 1 mangon
– chiageeliä (n. 1 dl)
– kookoshiutaleita

Ja taas blenderissä surrrurrr sekaisin. Yleensä syön melonit ”oikeaoppisesti” sellaisenaan, vaikka muuten en ruokien yhdistelysäännöistä niin pidä kiinni. Viime aikoina olen kuitenkin välillä yhdistänyt meloneita toisiin hedelmiin, pitäen kuitenkin kombon suht yksinkertaisena. Tämä oli ihanan raikas ja kookos toi vielä hitusen trooppista tuntumaa. Ai miten niin tykkään kookoksesta? 💛

Kirpeänpunainen supersmoothie

IMG_4067

Okei, on ehkä aika vahvasti sanottu, että on ”supersmoothie”, mutta on tässä mun mielestä aika paljon hyviä juttuja. Eri asia sitten, kannattaisiko kaikkea yhdistellä, mutta kannattaa tunnustella omalla makuaistilla ja vatsallaan, mikä sopii. Mulle tuntuu sopivan aika monenlaiset kombot 😉.

Tässä smoothiessa oli siis:
– 1 punajuuri
– 100 g mustaherukoita
– 1 pieni veriappelsiini
– 3 banaania
– chiaa, macaa, tocoa
– pieni pala inkivääriä
– 1-2 tl limekookosöljyä

Ja eikun blenderissä silkinsileäksi 💜.
Tämä oli tosiaan hiukan kirpeä, mutta kuitenkin aika kivan pehmeä ja samettinen, kiitos taas banaanien.

Toivottavasti saatte näistä ideoita omaan arkeenne tai viikonloppuunne!

Jätä kommentti »

Banaaniherkkua

IMG_4107

Yksi suosikkivälipaloistani on yksinkertaisesti banaaninpalat, joihin ripoteltu kookossokeria ja maun mukaan kookoshiutaleita, mulperimarjoja, pähkinärouhetta tai cashewvoita, tai jotain näiden yhdistelmää.

Kookossokeri on ainoa sokeri, jota käytän kotona ja sitäkin lähinnä banaanin kanssa 💛. Toki joskus käytän myös vaahterasiirappia ja kookosnektaria, ja tosi harvoin hunajaa, joka ei toki ole vegaanista.

Sanoinko jo, että rakastan kookosta kaikissa muodoissaan? 😍

Jätä kommentti »

Suklaamousse – koska lauantai 💛

IMG_4095

Viikonloppuaamuisin tulee herkemmin aloitettua päivä jollain vanukkaalla tai moussella. Vaikka mun mielestä hedelmäsmoothiet ovat kyllä ihan yhtä ihania, niitäkin voisin syödä joka aamu. Nyt kuitenkin oli semmoinen fiilis, että kaakaoflow heti aamuun suklaamoussella 😀. Netti/blogit ja raakaruoka- ym kirjat ovat täynnä näitä ohjeita, mutta yleensä silti vähän sovellan johonkin suuntaan. Ehkä lähinnä käytän enemmän banaania, mikä tässä tapauksessa vähän maistuikin.

Tässä suklaa-avokado-chia-banaanimoussessa on:

– 1/2 kypsä avokado (olikin tällä kertaa ihan täydellinen yksilö!)
– 2 banaania (laita vähemmän, jos haluat)
– muutama taateli (poista kivet!)
– 1 dl chiageeliä
– vajaa 1 rkl kookosöljyä
– 3 rkl raakakaakaojauhetta

Joissain ohjeissa neuvotaan kaakaojauhe sekoittamaan ensin vesihauteessa kookosöljyn kanssa ja tällä kertaa teinkin niin. Toisaalta eipä tuo öljy edes välttämätön ole, mutta mä ainakin rakastan kaikkea, mikä tulee kookoksesta! 😋💛
Taateleilla ja banaaneilla voi säädellä makeutta. Toki halutessaan voi makeuttaa myös esim. kookosnektarilla, kookossokerilla… Avokadoa voi laittaa enemmänkin, mausteita/superfoodeja lisätä enemmän (vanilja, lucuma, maca…).
No niin, tekiskö vielä toisen version tähän perään? 😉 Vaihtoehtoja on todellakin niin paljon kuin mielikuvitusta! Tiettykään kaikki ei toimi, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta, eikös vain?

Ihanaa lauantaita ja viikonloppua! ❤️

Jätä kommentti »

Raakakakkuja

Keskiviikkona olin vihdoin Greenstreetin raakakakkuworkshopissa opettelemassa raakakakkujen ”alkeita”. Tunnustan, etten ole juuri ikinä leiponut minkäänlaisia kakkuja, perinteisiin täytekakkuihin ei jotenkin ole ollut intoa ja harvoin on oikeastaan ”tarvinnut” niitä leipoa. Olen toki ulkoistanut muutamia kertoja kavereille tätä hommaa 😍. Ehkä se kakkupohjan leikkaaminen ja koristelun siisteys on kauhistuttanut jo etukäteen. 😉 Eli en odottanut itseltäni liikoja myöskään raakakakkujen suhteen, vaikka niistä ja niiden ideologiasta tykkäänkin paljon enemmän kuin mistään makeista leivonnaisista ikinä! Toisaalta etukäteenkin oli tiedossa, että periaatteessa raakakakkujen leipominen on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa ja lähtökohtaisesti olen kyllä halukas tekemään niitä joskus kotonakin.

Workshopissa tehtiin kakkuja ryhmissä, kolme neljän hengen ryhmää, yhteensä siis kolme kakkua. Itse pääsin valmistamaan basilikasuklaakakkua, jota olin jo sunnuntaina saanut maistaa ravintolapäivässä. Muut ryhmät tekivät puolukka-kinuski- sekä mustikka-suklaakakut.

Taaskaan en mene yksityiskohtiin workshopin kulusta, mutta Tiia (joka myös Greenstreetin myytävät kakut leipoo) on aivan ihana, raakakakkuja sydämestään rakastava herttainen ihminen. Hänen opeissaan oli hyvä olla ❤️. Aika meni taas tosi nopeasti, ja kun esivalmisteluja oli osittain tehty, oli kakun teko myös melkoisen nopeaa. Pohjan ainekset sekaisin monitoimikoneella tai vastaavalla (ei mielellään blenderissä) ja täytteen/täytteiden aineet sitten blenderissä tasaiseksi seokseksi. Kun kaikki valmista ja vuuassa oikeassa järjestyksessä, kakut puoleksi tunniksi pakkaseen (tai yön yli jääkaappiin) ja se olis sitten siinä! Oikeastikin suunnilleen noin helppoa! Lopuksi saimme toki makustella kaikkia näitä ihania makuja. Arvatkaa vain, oliko taas mukava greenstreetflow päällä, kun iltayhdeksältä lähdin sieltä kotiinpäin. Ei voi muuta kuin suositella! 😋

Tässä vielä kuvina sama tarina:

Greenstreetin workshopit ovat Helsinginkadulla Ruplassa, jossa myös kiva kahvila, kakkuja toki myös myynnissä:

IMG_4055

IMG_4056

Tässä basilikasuklaakakun valmistusta:

IMG_4054

IMG_4053

Ja valmiit herkkukakut, yllättäen tuo puolukka-kinuski oli mun ehdoton suosikki, vaikka puolukka ei muuten ole erityisesti makuuni:

IMG_4059

IMG_4060

IMG_4061

IMG_4065

Maistuis ehkä sullekin?

Jätä kommentti »

Ystävänpäivän aamusmoothie 💕

IMG_3990

Valentinen-/ystävänpäivän aamu alkoi hempeästi omien sydänkäpysten vierestä heräten ja sitten pienehköllä (puoli litraa) aamusmoothiella, joka noudatti päivän teemaa ainakin väriltään, ja vanha kolhiintunut Portugal-kulho myös menossa mukana. Kohta onkin sitten taas YinBliss -joogan vuoro, joten enempää (tai edes tätäkään vertaa) ei olisi pitänyt syödäkään.

Aamusmoothiessa oli tänään:
– 1 omena (punakuorinen, luomu)
– n. 100 g pakastevadelmia
– 2 banaania, joista toinen pakastettu/jäinen
– n. 1 dl chiageeliä
– 1 rkl açaíjauhetta
– 1 rkl kookosvoita
– pinnalle kookoshiutaleita

Nämä blenderissä surrurrr sekaisin ja eikun kulhoon ja parempiin suihin 💕
Ihanaa päivää kaikille, nauttikaa rakkaidenne seurasta! ❤️

Jätä kommentti »

Keep it simple

IMG_3983

IMG_3977

Eilen ostin pitkästä aikaa K-supermarket Postitalosta Cosmopolitan-salaattia. Se ei ole kaikkein vihreintä salaattilaatua (romainen ja jäävuorisalaatin sekoitus), mutta kivan rapsakkaa ja muotonsa vuoksi hauska käyttää ja tarjoilla. Tykkään tehdä niistä juurikin tällaisia täytettyjä ”tacoja” tai voisihan niitä vaikka cosmo boateiksikin kutsua – you name it.

Aineksia mulla olisi varmasti ollut vaikka kuinka, mutta sain nämä niin runsaaksi jo täyttämällä:
– lisäsalaatilla (joku sekoituspaketti)
– erilaisilla iduilla (sinimailasen ja mungpavun)
– herneenversoilla
– kirsikkatomaateilla
– paprikalla
– avokadolla ja
– kevätsipulilla.

Todellakin vain mielikuvitus rajana näissäkin! 😉
Itse olen viime päivinä/iltoina pitänyt salaatit todella yksinkertaisina ja koonnut lautaselle mahdollisimman paljon vihreää ja toki muuta tuoretta. Keho vain yksinkertaisesti pyytää sitä. 💚

Jätä kommentti »

Puuroa!

IMG_3972

Mun some-mieli ajattelee edelleen kirjoittamista ensin portugaliksi, joten välillä tämä omalla äidinkielellä tuotettu teksti kuulostaa vähintäänkin kankealta. Mutta harjoitusta, harjoitusta… Harmi tietty, että teen tätä näin julkisesti ja mahdollisten lukijoiden kustannuksella 😉

Mutta asiaan: koska tänään kypsien banaanien saldo oli nolla, varauduin asiaan jo illalla laittamalla kaura- ja quinoahiutaleita likoamaan. Ajatuksena siis aamiaiseksi tuorepuuroa. Monet kai laittavat koko puuron valmiiksi tekeytymään yön yli, mutta mä jätän lopun tekemisen pääsääntöisesti aamuun. Rusinoita laitoin likoamaan kyllä hiutaleiden kanssa, samoin pyrin tekemään muiden kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden kanssa, mikäli niitä aamupuuroon mielin ja tajuan sen jo illalla.

Tässä puurossa aineksina (määrät noin-määriä):
– 30 g gluteenittomia kaurahiutaleita (luomua)
– 15-20 g quinoahiutaleita (idätetty quinoa sopii myös)
– 1 dl chiageeliä
– 20 g rusinoita
– 1-2 rkl raakakaakaojauhetta
– omenaa
– vaahterasiirappia tai muuta makeutusta maun mukaan

Liota hiutaleita yön yli ja sekoita aamulla kaikki ainekset keskenään. Itse en näitä kaurapuuroja yleensä edes blendaa tmv, vaan sekoitan vain lusikalla sekaisin.

Välillä kutsun virheellisesti näitä puuroja raakapuuroiksi, mitä ne eivät ymmärtääkseni ole, sillä ainakin kaurahiutaleet ovat siinä määrin prosessoituja/kuumennettuja, että eivät enää raakaruuan kriteereitä täytä.

Jätä kommentti »

Keltainen aamu

IMG_3951

Minulle tyypillinen aamunaloitus on tosiaankin keltainen smoothie. Ja ehkä suosikkinikin siinä samalla, herkkuhetket sitten erikseen. Tässä yhdistyvät lempimakuni banaani, mango, papaija ja kookos. Harmillisesti papaija ei ollut niitä parhaita tai ei ollut tarpeeksi kypsä, mutta näin täällä Suomessa valitettavan usein käy.

Ystävä antoi aiheellista ja rakentavaa palautetta mun bataattiburgeri-postauksen sekavuudesta; tiedostinkin kyllä, että sitä ei oltu kirjoitettu reseptimuotoon, vaan oli ihan tajunnan virtaa ja ajatuksen tasolla idean jakoa. Koitan vähän petrata tässä, vaikka kauhean tarkkoja reseptejä en ehkä tule jatkossakaan antamaan. Ennemminkin tarkoitus tuoda ideoita, joita voi sitten itse kukin sopivissa määrin ottaa käyttöön. Mutta koitan tsempata tässä ainakin vähän 😉

Eli tässä vielä suuntaa-antava, muunneltavissa oleva pikaohje tämän aamun smoothielle:

– 2 kypsää banaania
– 1 syöntikypsä mango
– puolikas papaija (niin kypsää kuin mahdollista!)
– 1 dl chiageeliä
– kookosvoita/-kermaa/-öljyä/-hiutaleita maun mukaan
– halutessa mantelimaitoa (tai muuta kasvismaitoa tai vettä – sen mukaan millaisen koostumuksen haluaa)

Kuori hedelmät ja poista kivet/siemenet. Blendaa tehosekoittimella tasaiseksi smoothieksi. Ripottele pinnalle maun mukaan kookoslastuja, mulpereita tai muita ”superfoodeja”, hedelmäpaloja, pähkinöitä, granolaa tmv.

Itse käytän usein enemmänkin banaania, mutta nyt annoin tilaa muillekin mauille. Koostumus oli aivan ihanan pehmeän samettinen. Teen yleensä aika paksua smoothieta ja syön kulhosta lusikalla. Yhtä hyvin voi tosin juoda lasista ja vähän ohentaa. Itsehän en aina laita nestettä ollenkaan eli ehkä nämä ovat ennemminkin hedelmäpuuroja 😊

Jätä kommentti »

Bataattiburgeri 💛

IMG_3933

Tämä mun on pakko jakaa heti tuoreeltaan 😋 – eli tänään tein pitkästä aikaa hampurilaista, tai no en niitä kyllä usein ole tehnyt, joskus portobello-sienistä. Nyt sitten intouduin tästä bataattiburgeri -jutusta ja mikä jottei, sopii mun linjaan paremmin kuin hyvin! Toki tähän jäi muuntelemisen varaa loputtomasti, mutta ihan herkullista oli näinkin.

Tein siis seuraavan mukaan:
Leikkasin bataatista kaksi siivua, jotka eivät olleet tasakokoiset, mutta tuosta luomubataatista ei ehkä ihan sellaisia olisi saanutkaan, joten ei haitannut yhtään. Voitelin ne kokeilumielessä punaisella palmuöljyllä, jota ostin aiemmin tällä viikolla Ruohonjuuresta. Aika mietoa tuntui olevan, en maistanut sitä kyllä ollenkaan kypsässä ruuassa. Vähän pippuria ja suolaa ja uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Sitten leikkasin pari siivua hampputofua, pikamarinoin (heh, no vähän sivelin) soijakastikkeella ja käytin uunissa, tosin vain noin puolet siitä ajasta mitä bataatti kypsyi.
Täytteeksi leikkasin tomaatinsiivuja, avokadoa ja punasipulia, lisäksi salaattisekoitusta. Joihinkin väleihin sivelin myös punaista vegaanipestoa, kun en erikseen mitään kastiketta tehnyt. Avokadosta olin tehdä soosin, mutta päädyin sitten laittamaan sen mukaan ihan paloina. Mun mielestä oli silti riittävän mehevä burgeri.
Ja koska juuri mitään en nykyään syö (illalla) ilman salaattia, oli tämäkin hennolla salaattipedillä, myös linssinituja lautasella em. ainesten lisäksi.

Tämä siis vegaaninen versio, kukin toki täyttää haluamallaan tavalla. Ja ihan vegaaniversioissakin muunteluvaraa on loputtomiin 😊

Jätä kommentti »

Ihanat lauantait ❤️

Viimeiset lauantait ovat olleet ihanan ja sopivan ohjelmallisia. Tällä viikolla (lue: eilen) mulla alkoi neljän viikon YinBliss -joogakurssi Espoon Niittykummussa eli helmikuun lauantaiaamut vietän toivon mukaan siellä. Olen satunnainen ja aikaansaamaton joogi, vaikka jo syksyllä hyvinvoinnin kehittämiseen oli suunnitteilla joogan säännöllistäminen. No johonkin se taas jäi, syynä on varmaan tämä mun kuuluisa ajanhallinta ja ajankäytön priorisointi, aktiviteetin ja levon suhteen etsintä. Enkä lupaa keväältä sen enempää, fiiliksen mukaan harrastan tai olen harrastamatta. Nyt vain tuntuu siltä, ettei itseään voi pakottaa, vaikka ehkä jonkun mielestä nimenomaan pitäisi 😉
No mutta, sanomattakin selvää, että eilisaamun kaksituntinen teki hyvää, niin keholle kuin etenkin rauhattomalle ja ehkä stressaantuneellekin mielelle.
Sen jälkeen olikin sitten vuorossa Sandron brunssi tyttöjen kanssa. Kallion Sandrossa on mielestäni huippuhyvää ruokaa (vegebrunssi), mutta edelleen tunnen siellä ilmapiirin vähän kaoottiseksi. Porukassa se ei onneksi liiemmin haitannut ja brunssi oli kaiken kaikkiaan oikein ihana 😊

Tässä pari kuvaa eiliseltä:

Aamusmoothie, jonka pidin mahdollisimman kevyenä, koska ennen yin-joogaa ei suositella syötävän mitään. Mä en kuitenkaan pysty aamulla lähtemään tyhjällä vatsalla, joten tein tällaisen cantaloupe-ananassmoothien. Ja tiedän, melonit pitäisi syödä sellaisenaan eikä yhdistellä muihin aineksiin, mutta tällä kertaa näin eikä vatsa sanonut vastaan 😉

IMG_3902

Sandron brunssi; salaattipöydässä oli vain pieniä lautasia, tässä mun toinen lautasellinen herkkuja, lisäksi ihania Powaun mehuja:

IMG_3908

Illalla ei ollutkaan iso nälkä, mutta pientä iltapalaa laitoin kuitenkin: muutamat pimientos de padrón -paprikat, salaattisekoitusta paprikalla ja raakacrackereillä. Ei näytä ihmeelliseltä, mutta oli just sopiva annos tilanteeseen.

IMG_3911

Jätä kommentti »