Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Cavolo nero – mustakaali

Eilen ostin elämäni ekaa kertaa mustakaalia ja ihastuin täysin! Söin sitä ihan raakana niin kuin lehtikaaliakin syön. Väri on tummempi ja pinta kurttuisempi (tai eri tavalla kurttuinen) kuin lehtikaalissa. 

Eilen laitoin sitä ihan kokonaisina lehtinä salaattilautaselle:   Salaatissa oli myös herneenversoja, babypinaattia, idätettyjä herneitä, avokadoa, tomaattia ja punasipulia. Yksinkertaista, mutta hyvää raakasalaattia.

Tänään illalliseni koostui pitkälti samoista aineksista, mutta teinkin mustakaalista rullia, tai sanottaisiinko vaikka että mustakaalikääryleitä. 😉  

 Kuvasta tuli kieltämättä hiukan epäselvä, mutta keskellä olevat nyytit ovat siis niitä kääryleitä. 😊 Laitoin niiden päälle vielä siivut avokadoa. Salaatin pohjalla on herneenversoja (rakastan! 💚🌱) ja mangoldia (eivät juuri kuvassa näy), sivuilla ihanan makeita luomuminiluumutomaatteja, punakaalia ja kurkkua. Kääryleiden sisällä on ituja, avokadoa ja cashewtahnaa, namnam! Lisäksi vielä lisää ituja erillisessä kulhossa. 

Cashewtahnaa tai -juustoa tein nyt toista kertaa, tosi yksinkertaisella ja nopealla reseptillä. Tai siis yksinkertaistin vielä entisestään helpointa löytämääni ohjetta. 😉

  • 2 dl liotettuja cashewpähkinöitä
  • 1 sitruunan mehu
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • suolaa ja pippuria
  • basilikaa tai muuta yrttiä maun mukaan 
  • (ravinto-/oluthiivaa halutessa – laitoin ehkä max. 1 tl)

Ainekset surautetaan blenderillä, monitoimikoneella tai sauvasekoittimella tahnaksi ja se on siinä! Tämä ”juusto”/tahna/levite sopii mun mielestä hyvin täytteeksi kasviksille, varmasti myös leivälle, dippailuun ja olen ajatellut testata pastallekin. 

(Noihin kääryleisiin tuota tahnaa ei uponnut paljonkaan, ei siis tosiaankaan tarvitse kuin pienen lusikallisen per kaalinlehti.)

Jätä kommentti »

Kevätmessuilemassa

Onpa taas ikävästi unohtunut tämä blogin päivitys. Tai mielessä on ollut, mutta asian kanssa alas istuminen ja keskittyminen on ollut kovin vaikeaa. Kiirettäkään en voi syyttää, vaikka saankin päiväni kulumaan helposti ja nopeasti suht arkisissa ja tavallisissa asioissa. Kiva niin, usein päiviin mahtuukin pieniä, kivoja juttuja, joista jaksan iloita ja olla kiitollinen. 

Parina viime viikonloppuna on tullut käytyä myös messuilla. Ensin reilu viikko sitten Ilon ja Valon markkinoilla Wanhassa Satamassa ja eilen Kevätmessuilla (ml. suosikkini Luomu ja Lähiruoka) Messukeskuksessa. 

Ilon ja Valon markkinoilla istuin enimmäkseen luennoilla (Ihanat Mili Kaikkonen ja Kirsi Salo!) ja siinä ohessa vähän kiertelin standeillä, ostin kirjoja ja mittautin antioksidanttitasoni. Olivat erittäin lämminhenkiset messut, vastaavanlaisille haluan ehdottomasti jatkossakin.

Kevätmessut olivatkin sitten tietty paljon massiivisemmat ja eri asioitahan näistä lähdetään hakemaankin. 😊 Paremman viherpeukalon omaava ystäväni lähti messuille seuraksi ja siten saimme hyvin aikaa kulumaan myös puutarhapuolella. Ja olihan siellä mullekin paljon kaikkea kivaa, sisustukseen ja ruokaan liittyvää erityisesti! Vielä kun saisin edes pienen viljelyskipinän ja saisin täksi kesäksi vaikka pari salaattia tai yrttiä parvekkeelle – nähtäväksi jää! 😉💚

Tässä muutamia kuvia Kevätmessuilta vielä: 

Pitkäsen mehuja, jossa sain (ostin) ihanaa vihermehua, jotta taas jaksoi jatkaa matkaa… 

Joku tällainen yrttisysteemi olisi kiva…  

Kevään kukkaloistoa!  

Yksi lempiständeistäni: Pacari chocolaten esittelyä, maistiaisia ja ostoksia:

 

Kuvia standeiltä tuli otettua valitettavan vähän, vaikka olikin kivoja juttuja kuten kotimaista luomukvinoaa, kustavilaisen paahtimon kahvia (Mokkapuu), espoolaista jäätelöä (myös vegaanista, Caminito) ym ym. 

Liput Kevätmessuille voitin Liisan blogiarvonnasta – kiitos vielä lipuista, muuten ei olisi välttämättä tullut lähdettyäkään.  

Jätä kommentti »

Açaí 💜



Tänään aloitin naistenpäivän vihermehulla ja sen jälkeen varsinaiseksi aamiaiseksi tein vaihteeksi açaíbowl’n. Itse tykkään laittaa tähänkin reilusti banaania; tämän päivän versio oli kutakuinkin tällainen: 

– 200 g açaísosetta (pakasteena, yleensä käytän Marisol Foodin myymää naturellia, mutta nyt oli jotain makeutettua)

– 2-3 banaania (voi olla myös pakastettua)

– 1 dl chiageeliä

Tähän ei tosiaan tarvitsisi muuta kuin açaíta ja vähän banaania tai vaikka mansikoita makeutta tuomaan. Päälle perinteisesti banaaniviipaleita ja granolaa, mä jätin nyt banaanin pois siitä kohtaa. Niin ja hunajaa tai jotain siirappia joskus laittavat myös päälle, mutta mä en niitä tähän kaipaa. 

Jätä kommentti »

Raakapastaa 💚

Tänään tein vaihteeksi ihanaa raakapastaa kesäkurpitsasasta.  Teki kovasti mieli vihreää ja raikasta päivän päätteeksi ja aineksetkin löytyivät kotoa, joten mikä jottei. 😍 

Höyläsin julienne-kuorijalla kesäkurpitsan ”pastaksi”, pl. sisukset, jotka jätin raastamatta ja käytin kastikkeeseen. Näin olen tehnyt ennenkin, mutta nyt vasta tajusin, että kesäkurpitsa sopii todella hyvin siihen kastikkeeseen jo ihan koostumuksenkin vuoksi. Taitaa tuoda sen verran nestettä, että veden tai öljyn lisääminen hyvän koostumuksen vuoksi ei ole tarpeen.

Kastike muuten oli vähän niin kuin ”päivän soosi” eli sisälsi sopivasti käsillä olevia aineksia:

– puolikas avokado

– herneenversoja 

– basilikaa

– puolikkaan limen mehu

Nämä soseeksi blenderillä/monitoimikoneella/sauvasekoittimella (itse käytän tällaisiin pieniin määriin sauvasekoittimen osaa, joka vähän niin kuin pienoismalli monitoimikoneesta…).  

Pastalautasen ”vuorasin” runsaalla lehtikaalikerroksella, jonka päälle laitoin sitten zuudelit ja kastikkeen. Lisäksi vielä tomaattia ja kevätsipulisilppua, ja yksinkertainen, mutta herkullinen illallinen on siinä! 



Jätä kommentti »

Iduista ja salaateista 💚

Viime aikoina on tullut syötyä pääosin raakasalaatteja, jostain syystä on vain ollut niin runsaasti tuoreita kasviksia, että en ole tuntenut tarvetta kypsentää jotain lisäksi. Aivan, tehdä salaatille jotain ”lisuketta”. Jonkun mielestä voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta mulla tosiaankin toimii niin päin, että täytän ensin lautasen vihreällä/vihanneksilla ja sitten vasta harkitsen jotain muuta, jos edes on tarvetta. Eräs ystäväni näki lähimenneisyydessä yhdessä kuvassani pastasalaatin, kun mä näin siinä pastaa salaattipedillä.  😉 Eli jos teen pastaa, koitan (ja haluan!) silti syödä jotain vihreetä, siitä ei tingitä. 😉

Tykkään myös iduista ja mieluummin syön linssitkin ituina kuin keitettynä. Viime viikolla salaateissa oli belugalinssin- ja herneenituja, tänään illalla saan salaattiin (jos sellaista teen) just valmistuneita mungpavun ituja, jotka ehkä helpoimpia idätettäviä mun mielestä. 

Idätättekö te itse tai ostatteko ituja valmiina kaupasta? Onko jotain suosikki-ituja? 

Tässä vielä kuvien kera kertausta viikon ”salaattisadosta” + juuri itäneet mungpavut 💚.

Perussalaattia idätettyjen belugalinssien ja herneiden kera



Idätettyjä herneitä ja punajuuriraastetta



Ituja, kirsikkatomaatteja, dippivihanneksia ja avokado-pinaatti-parsakaalidippiä



Mungpavun ituja



4 Kommentit »

Kahvinjämät käyttöön



Ai mitkä kahvinjämät? Yleensä keitän kupillisen kahvia aeropressillä eikä siitä jää yhtään yli. Paitsi eilen jostain syystä kahvi ehti täysin jäähtyä ennen kuin sain juotua sen loppuun. Siinä vaiheessa hoksasin, että senhän voisi käyttää myöhemmin johonkin muuhun. 

Näin ollen sitten tänä aamuna ensimmäinen ajatukseni oli ”mihin käytän sen kookosöljy-xoco red-kahvinlopun?”. Tai no ihan ekana tein ihanan juuresmehun, mutta sitten… 

Ensin ajattelin chiavanukasta, mutta kahvin laittaminen siihen ei sitten lopulta saanutkaan mielessäni kannatusta. Päädyin siis laittamaan blenderiin: 

– 3 banaania

– 1,5 dl chiageeliä

– reilu 1 rkl macaa

– 1/2 avokadoa

– kahvinjämät (alle 1 dl)

– 2 (?) rkl raakakaakaojauhetta 

– 1 rkl kookosvoita (kookosöljy kävisi myös)

En tiedä kutsuako tätä vanukkaaksi vai mousseksi, mutta todella herkullista oli, teki mieli nuolla Vitamix tämän jälken ❤️

Jätä kommentti »