Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Kurpitsansiemenpesto 

Kuten on voinut tulla jo ilmi, tykkään ihan hulluna kaikista tahnoista ja kastikkeista. Välillä mitä yksinkertaisempi, sen parempi, mutta joskus on kiva kikkaillakin. Nyt olen testaillut ihan perus-pestokastiketta vähän uudella twistillä. Mulla on ollut testissä Foodin kurpitsansiementahna, joka on (Foodin hampunsiementahnan tavoin) aivan ihanaa sellaisenaankin; pehmeän samettista, täyteläisen maukasta. Olen käyttänyt sitä suoraan purkista salaattiin, puuron päälle, smoothien joukkoon ja ihan suoraan lusikalla suuhunkin. Sopii varmasti myös vaikka levitteeksi leivälle. 

Mutta nyt tosiaan halusin käyttää tätä kurpitsansiementahnaa peston pohjana. Ekalla yrittämällä tein lähinnä ”tahnasta tuunatun tahnan” ja lisäsin siihen myös avokadoa, mutta seuraavalla kerralla yritin tehdä oikeasti pestomaisen 🙂 Suosittelen lisäämään öljyä vaiheittain, ihan tarkkaan en itsekään sitä mitannut, kun tuli välillä tarkastettua makua ja koostumusta. Muutenkin ainesten määriä voi toki fiksailla maun mukaan.   

Kurpitsansiemenpesto

  • 1 ruukullinen basilikaa
  • 1-2 lehtikaalin lehteä 
  • 2-3 rkl Foodin kurpitsansiementahnaa*
  • 2-3 rkl ravintohiivahiutaleita 
  • 2 valkosipulin kynttä 
  • suolaa, pippuria 
  • oliiviöljyä (n. 1-1,5 dl) 
  1. Hienonna ainekset (oliiviöljyä lukuunottamatta) monitoimikoneella, sauvasekoitimella tai muulla laitteella tasaiseksi. 
  2. Lisää oliiviöljyä vähitellen, kunnes koostumus on mieluisa. 
  3. Maistele ja lisää ”makuja” tarvittaessa matkan varrella. 

*tuote saatu 

Yhteistyössä Foodin / #foodinambassador 

Jätä kommentti »