Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Sesongin makuja: persimonijäätelö ja piparkakkusmoothie

Tähän aikaan vuodesta väistämättä makumaailmaan alkaa tulla joulua, vaikka omalla kohdallani tuntuukin, että en ole yhtään vielä saanut jouluherkuista otetta. Sen sijaan alkutalveani hallitsee vahvasti persimonit, joita näkeekin aamiaisellani melkein päivittäin 😊 Toisaalta, kun persimoni on niin ominainen tähän vuodenaikaan, niin eikös se sovi hyvin ihan jouluunkin, vaikka kanelilla maustettuna? 

Jokin aika sitten tein jo viime talvenakin kokeilemaani persimonijäätelöä chiavanukkaan kera. Toinen yksinkertainen (ja joulunmakuinen) vinkki tulee myös: smoothie piparkakun mauilla 😋

Persimonijäätelö & chiavanukas (2 annosta)

  • 200 g pakastettua persimonia 
  • 100 g pakastettua banaania 
  • 100 g (pakastettua) mangoa 
  • ripaus vaniljaa 
  • (ripaus kanelia)
  • tilkka vettä tai muuta nestettä tarvittaessa 
  1. Anna tarvittaessa hedelmien sulaa pieni hetki. 
  2. Blendaa ainekset tasaisen kermaiseksi jäätelöksi. Lisää tarvittaessa hiukan nestettä, jotta jäätelöä on helpompi työstää. 
  3. Nauti heti sellaisenaan tai chiavanukkaan ja hedelmäpalojen kera! 

Chiavanukas (tämä kannattaa valmistaa ennen jäätelöä):

  • 2 dl valmista chiahyytelöä (2 rkl/20g chiansiemeniä ja vajaa 2 dl vettä tai kasvimaitoa)
  • pari-muutama rkl itse tehtyä cashewkermaa tai kookoskermaa, jotta koostumus sopivan kermainen 
  • loraus vaahterasiirappia 
  1. Sekoita ainekset keskenään ja se on sillä valmis! Tarkasta makeus itselle sopivaksi. 

Piparkakkusmoothie (1 annos)

  • 1-2 banaania 
  • persimoni 
  • 1/2 dl kaurahiutaleita 
  • 1 dl chiahyytelöä 
  • 1-2 dl mantelimaitoa 
  • 1-2 rkl cashewtahnaa
  • 2 tuoretaatelia
  • ripaus muskottipähkinää 
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1 tl kanelia 
  • (ripaus vaniljaa)
  1. Blendaa ainekset keskenään.
  2. Tarkista mausteet. Eri mausteiden sijaan voi käyttää myös piparkakkumaustetta. Se on muistaakseni aika tujua, joten kannattaa laittaa ensin vain vähän kerrallaan. 
  3. Lisää nestettä sen mukaan, kuinka juotavaa vs. lusikoitavaa smoothieta haluat. 
  4. Huom. Itse käytän melkein aina smoothieissa chiaa hyytelönä/geelinä. Se ei toki ole välttämätöntä, mutta kirjasin smoothien tähän nyt siten kun itse tein 😉 Persimoni ei myöskään ole mikään välttämättömyys tässä, mutta kuten sanoin: mulla ei tähän aikaan vuodesta juuri ole aamupalaa ilman persimonia: 
Jätä kommentti »

Inkiväärinen mango-tyrnismoothie

Jaan tämän yhden kestosuosikkismoothieni nyt tuoreeltaan täälläkin, kun kerran tänään pitkästä aikaa tätä tein. 

Viime talvena mulla oli tyrniä iso pussillinen pakastimessa ja sitä riittikin hyvin koko ydin- ja kevättalven yli. Sitten kun se iso pussi loppui, totesin, että ehkä on kevään ja kesän tullen aika keskittyä muihin marjoihin. Kunnes perjantaina lähikaupan edessä olevasta torikojusta löysin tyrniä ja sainkin päivän viimeisen rasiallisen ostettua pikkurahalla. Perkasin ja pakastin ne pahan päivän varalle. No ei tänään niin paha päivä ollut, mutta teki mieli tätä ihanan kirpeää herkkua. Tosin pehmensin makua hiukan kookoksella, se sallittaneen? 😊

Ja tässä tämän aamun setti (1 hengen annos): 

  • 1 iso banaani (tai 2 pientä) 
  • Puolikas isosta mangosta (tai 1 pienempi kokonaan) 
  • 1 dl valmista chiageeliä (1 rkl chiansiemeniä liotettuna vajaaseen desilitraan vettä) 
  • Reilu pala inkivääriä 
  • Puolisen desiä (tai maun mukaan) tyrnimarjoja 
  • 1 rkl  kookosmannaa

Blendaa ainekset kuohkeaksi, lusikoitavaksi smoothieksi. Halutessasi juotavan version, lisää sopiva määrä nestettä. Nauti! 💛

Jätä kommentti »

Viikonlopun klassikko: Chiavanukas

Edellistä postausta liipaten, jäätelökesästä aasinsiltana chiavanukkaisiin, joita teen jostain syystä lähinnä viikonloppuisin. Ei sillä, että ne olisivat erityisen aikaavieviä, etenkin jos tekee vanukkaan valmiiksi, ennemminkin on vain oma tottumus ja ehkä vähän herkuttelunkin tuntua 😊

Kuten olen aiemmissa postauksissa ehkä maininnut, minulla on melkein aina chiaa valmiina geelinä jääkaapissa. Teen sen 1:9 eli 1 rkl/10 g chiaa ja 0,9dl vettä. Tämän olen kokenut hyväksi suhteeksi. Jos tekee chiavanukasta (tai muutenkin), voi pohjana käyttää myös kasvimaitoa tai kookoskermaa ja mahdollisesti muuttaa nestesuhdetta. Itse käytän tuota vesipohjaa melkein aina, siis vanukkaaseenkin, lisään siihen sitten vähän kookoskermaa ja makeutusta ja se on siinä! Joskus olen myös värjännyt vanukasta marjoilla, raakakaakaojauheella, marjajauheilla tai punajuurella/punajuurimehujauheella. 

Tosiaan arkisin chiageeliä on yleensä smoothiessa mukana, viikonloppuisin teen sitten enemmän kerrosvanukkaita, joissa chiavanukkaan kanssa on smoothie/hedelmäsose/vanukas/mousse (you name it 😉). Näissä tapauksissa en lisää smoothieen enää chiaa. 

Perusohje on yksinkertainen: tee smoothie blenderissä ja asettele kerroksittain chiavanukkaan kanssa oman maun ja silmän mukaan, koristele halutessasi! Hyödynnä toki kauden marjoja tai hedelmiä mahdollisuuksien mukaan 😊 Annokset/ohjeet ovat ideoita yhdelle, tai kahdelle jos vähempi parempi 😉

1) Chiavanukas mustaherukka-vadelmasmoothiella 

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Smoothie:

  • 2 banaania 
  • 1/2 mango 
  • 100 g mustaherukoita 
  • 100 g vadelmia 

(tai marjoja maun mukaan, määrää voi toki muokata) 


2) Chiavanukas suklaaherkkusmoothiella /-moussella

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Smoothie:

  • 2-3 banaania 
  • 1 rkl pähkinätahnaa/-voita (käytin tässä parapähkinätahnaa, mutta esim. cashewtahna sopii myös hyvin)
  • 1-2 rkl raakakaakaojauhetta tai raakasuklaarouhetta

3) Chiavanukas vadelma-mansikkasmoothiella

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Alin kerros smoothieta:

  • 1-2 banaania 
  • pala ananasta 
  • yhteensä 150-200 g mansikoita ja vadelmia

Laita osa smoothiesta purkin/lasin/kulhon pohjalle ja jätä osa toista kerrosta varten.  

Ylin kerros smoothieta: 

  • loput alimman kerroksen smoothiesta
  • tarvittaessa lisää 1 banaani 
  • pala punajuurta
  • pala avokadoa 


4) Chiavanukas aprikoosismoothiella

  • 1-2 dl chiavanukasta

Smoothie:

  • 2 banaania
  • pala ananasta tai puolikas mango
  • 3-4 tuoretta aprikoosia

 

2 Kommentit »

Samettisen pehmeä vihersmoothie

Vihersmoothie tarkoittaa mulle lähinnä vihertävän väristä smoothieta. Tai joskus se saattaa olla punainenkin, kun värjään sen lopulta punajuurella ja/tai mustikoilla tai mustaherukoilla. 😊  Mulle ehkä riittää, että siinä on ylipäätään käytetty jotain vihreää. No on mulla joskus ollut joku vakiohko tapa, jolloin siihen tuli aina kurkkua/kesäkurpitsaa, sitruunaa, avokadoa ja joskus inkivääriä vihreiden lehtien lisäksi, satunnaisesti  myös spirulinaa tai muita viherjauheita. 

Yleensä teen kuohkeita ja paksuja, lusikoitavia smoothieita, mutta toki kaikesta saa juotavaa kun lisää enemmän nestettä tai hyvin nestepitoista hedelmää tai vihannesta. 

Tässä kuitenkin mun tämän aamun herkkusetti, vastaavanlaista olen tehnyt ennenkin ja toimii! Toki tähänkin sopisi hyvin sitruuna tai lime sekä inkivääri, nyt mentiin vain aika peruskombolla. 

  • 2 banaania 
  • puolikas isosta mangosta 
  • puolikas avokado 
  • pari kourallista babypinaattia
  • 1 dl chiageeliä (1 rkl chiansiemeniä veteen liotettuna) 
  • 1 rkl hampunsiementahnaa*

Blendaa ainekset keskenään tasaisen kuohkeaksi, moussemaiseksi smoothieksi. Tarjoile erilaisten marjojen, hedelmien, pähkinöiden, siementen tai vaikka ihanien itujen kanssa 💚 

Äläkä missaa karviaisten aikaa, ne ovat ihan parhaita 😊 

Vahva suositus myös Foodinin uudehkolle hampunsiementahnalle, sille sopii sama kuvaus kuin tälle smoothielle: ihanan täyteläinen, samettisen pehmeä, suussa sulava herkku. 

*tuote saatu 

Jätä kommentti »

Tapioka

Usein tähän aikaan vuodesta olen laskenut päiviä kesään, eli jouluun ja kesäiseen lomaan. Tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt olla joulun kotona monen vuoden Brasilian reissujen jälkeen. Ja olen sinänsä  ihan sinut asian kanssa, mutta väkisinkin kaipuu Brasiliaan, bahialaiseen elämänmenoon, niihin ihmisiin, aurinkoon, meren läheisyyteen ja lämpöön iskee ajoittain. 

 Sen jälkeen, kun olen muuttanut ruokavaliota entistäkin kasvispainotteisemmaksi (käytännössä vegaaninen), ei ruoka ole (etenkin Brasiliaan) matkustaessa enää ollut niin suuressa roolissa. Paitsi hedelmät. Ne papaijat (mamão). Ja ehkä passiohedelmät (maracujá). Mangot. Açaí, mutta sitä pystyy kohtalaisesti syömään/tekemään kotonakin esim. Marisol Foodin açaísoseesta. 

Niin ja sitten tapiokaletut. Niitä olen nyt koittanut opetella tekemään itsekin. Ekalla kerralla meni ihan pieleen, mutta sain rautalanka-apua ihanalta brasilialaiselta ystävältäni ja lopulta onnistuin ja innostuin! 😄

Tämä on varmaan monille ihan uusi ja kummallinen asia, mutta jospa vaikka tämä kirjoitus joskus tavoittaisi suomalaiset Brasilia-”fanit”. Suomenkielisenä tämä tuskin taas brasseille tuo iloa, ja toisaalta eivätköhän he osaa nämä jutut muutenkin vähän paremmin 😉

Raaka-aineena toimii tapiokatärkkelys. Sitä on löytynyt ainakin Farina-merkiltä ja myös Foodinilta. Myös etniset kaupat kuulemma myyvät. Tapiokatärkkelys on gluteenitonta ja toki vegaanista. 

Portugalinkielisenä löytyy useita ohjeistuksia goman eli sen ”taikinan” / jauhomaisen lopputuloksen tekemiseen, mutta muistaakseni myös englanniksi on ohjeita kyllä. Tässä kuitenkin nyt pääpiirteissään vaiheet: 

  1. Laita tapiokatärkkelystä kulhoon haluamasi määrä ja peitä se vedellä (ei tarvi sekoittaa, vain peittyä kokonaan vedellä). Ystäväni mukaan 400g:n paketti peittyi noin puolella litralla vettä, mutta itselläni siihen kului suhteessa vähän enemmän, mikä ehkä on ollut jatkokäsittelyn kannalta vähän haastavaa. Olen tehnyt pienempiä määriä kerralla (n. 100 g tärkkelystä), mutta koska valmis ”taikina” säilyy jääkaapissa lasipurkissa hyvin ja sen tekeminen voi tuntua työläältä, on toki ihan fiksua valmistaa enemmän kerralla. Itse olen näin amatöörinä vielä pelännyt epäonnistumista ja siksi tehnyt pieniä määriä kerralla 😄 
  2. Jätä tärkkelys veteen yön yli, kunnes vesi on erottunut päälle läpinäkyväksi kerrokseksi . 
  3. Kaada vesi pois.
  4. Jäljelle jäävä tärkkelysmassa on vielä kostea, joten se tulee kuivata. Itse olen tehnyt tämän laittamalla massan puhtaan keittiöpyyhkeen sisään kuivumaan, noin puoli tuntia tai miksei enemmänkin. 
  5. Massan kuivuttua, ota esiin siivilä ja kulho. Siivilöi massa siis siivilän läpi kulhoon.😊 Tuloksena on hienojakoinen jauho/taikina, vai miksi sitä nyt kutsuisi. Ja näin ollen se on nyt siinä! ”Taikina” on valmis. Suolaa siihen voi hiukan ripotella ennen paistamista.    
  6. Siivilöi kuumalle pannulle ohuehko kerros tätä ”jauhetta” (mikä sen suomenkielinen nimi olisi?) ja anna olla pari minuuttia. Sitä ei kannata mielestäni sohia, koska sitten letun rakenne rikkoontuu helposti. Ainakaan minun mielestäni pohjaanpalamisvaaraa ei ole, toki lieden lämpötilaa voi tässä vaiheessa laskea. Paistamiseen ei tarvita myöskään rasvaa. Letun voi myös kääntää, mutta itse olen laittanut tässä vaiheessa täytteet sisään ja sitten taitanut sen kahtia.     
  7. Täytteistä: mun mielestä  banaani-kookos on vain kerta toisensa jälkeen ihan ykkönen! Kookosta käytän sekä hiutaleina että kookosmannan muodossa. Joko tai tai sekä että 😋 #koskakookos! Olen myös tehnyt lehtikaali-avokado-tahini- tmv. täytettä, mutta se ei ehkä mennyt ihan nappiin, joten suolaiset versiot vaativat vielä kehittelyä. Jonkun (raaka)suklaisen täytteen voisin myös joskus tehdä…  (Koillis-)Brasilialaiseen tapaan suosin ja suosittelen kuitenkin pitämään täytteet ja kombot yksinkertaisina, tämän ei ole tarkoitus olla gourmeta 😉 Oih, maistuvat niin Brasilialle 💛      
Jätä kommentti »

Upgraded pina colada smoothie 💛

En tiedä miten teillä, mutta mulla keltaiset banaanismoothiet jäävät usein vähän värittömiksi tai ankean värisiksi. Ja entäs ananaksen lisääminen smoothieen? Usein tuloksena on vetinen koostumus ja kuohkeuden puute. No mutta, tänään onnistuin sivuuttamaan nämä ongelmat ja sain aikaan aivan ihanan pehmeän ja kauniin pastellisävyisen smoothien keltaisista hedelmistä. Voi tätä aamuonnea! 💛 

  • 1 iso banaani (tai 2 pientä)
  • 1 pieni mango tai puolikas isosta (100-150 g)
  • n. 200 g ananasta 
  • 1 dl chiageeliä (10 g chiansiemeniä)
  • loraus kookoskermaa
  • toco-jauhetta (n. 1 rkl)

Ainekset blenderillä sekaisin ja siitä kulhoon tai lasiin. Koristele maun mukaan. Tästä tuli puolisen litraa smoothieta, sopiva aamupala mulle 💛

Jätä kommentti »

Marjoja joka päivä! 🍓

Nyt kun kesä on parhaimmillaan (tai toivottavasti ainakin ihan kohta on) ja suomalaiset marjatkin alkavat kypsyä, olen taas ihan hullaantunut marjoista! No okei, mä taisin hullaantua jo vähän etuajassa. 😍 Niitä marjoja tahtoo livahtaa ihan joka aterialle, joten mustikat salaatissa tai mansikat raakapastassa eivät enää yllätä. Olen tosin pitkin talvea syönyt pakastemarjoja ja niidenkin syöminen on hyvästä, mutta kesä ja tuoreet marjat on kuitenkin ihan oma juttunsa, niistä tulee se fiilis. Nauttikaamme siis niistä, ihan joka päivä, monta kertaa päivässä! Ja mulle saa vinkata sitten, kun pääkaupunkiseudulta löytyy suomalaisia luomumansikoita, koska valitettavasti mansikat kuuluvat niihin hedelmiin, jotka nimenomaan tulisi syödä luomulaatuisena. 

Eli kuka on mukana, #marjojajokapäivä – ainakin nyt kesäsesongissa ja vaikka siitä eteenpäinkin, jos siltä tuntuu? 

Tässä pari viime päivien marjaisaa juttua: 

 Chiavanukasta marjoilla ja kookoslastuilla  

Banaani-persikka-mansikka-smoothie, chiavanukasta, soseutettua vadelmaa ja pensasmustikoita  

Puolikas vesimeloni täytettynä marjoilla ja vesimelonipaloilla, lisäksi cashewpähkinöitä ja sitruunamelissaa  

Banaani-mansikka-raparperi-chia-tahini-cashew-smoothie pensasmustikoilla ja kookoslastuilla 

2 Kommentit »

Vesimeloni-raparperijuoma

Teillä monilla kasvaa varmasti raparperia omilla pihoilla ja mökeillä yllin kyllin, ja saahan sitä onneksi kaupastakin nyt – siis nyt on SE aika. ❤️ Itse en ole ikinä ollut mikään raparperin suurkuluttaja, mutta nyt annoin sille mahdollisuuden ja olenkin pariin smoothieen jo laittanut. Joku vegaaninen tai jopa raakapiiras tai ”paistos” voisi myös mennä to do -listalle. Ideoita siihen (ja muihin raparperiruokiin) otetaan vastaan ja olen toki valppaana itsekin instagramia ja blogeja seuratessani. 😊

Tänä aamuna kuitenkin tein yksinkertaisen ja raikkaan vesimeloni-raparperijuoman tai -smoothien: 

  • puolikas vesimeloni
  • yksi varsi raparperia
  • minttua maun mukaan
  • pieni kourallinen pakastemansikoita tai vaikka jääpaloja tuomaan raikkautta 

Ja eikun surrrruuuur blenderiin ja isoon lasiin! 

 

Jätä kommentti »

Mustikkamaito 💜

Tänään on mennyt moni suunnitelma uusiksi ruokailujen suhteen, mutta onneksi hyvien suunnitelmien muuttuminen on tuonut paljon kivaakin tilalle. 

Aamulla tuli mieleen tehdä mustikkamaitoa, eli tässä tapauksessa maitomaista juoksevaa juomaa/seosta, jota voi nauttia sellaisenaan tai vaikka banaanin tai puuron kanssa, eikö? Toki perinteisempää olisi vain kaataa maitoa mustikoiden päälle ja nauttia – yksinkertaista ja hyvää 😊 

Käytin itse mustikkamaitoon kookos-mantelimaitoa, mutta uskoakseni mikä tahansa (kasvis-)maito käy. Maustoin vaniljalla  ja nyt laitoin mukaan myös chiaa, mikä ei toki ole välttämätöntä, mutta ei myöskään pienessä suhteessa sakeuta maitoa liiaksi. 

Kaneli sopii mausteeksi myös hyvin, ja makeutukseen kookossokeri tai miksei vaikka pari taatelia. 

Kuvassa ”round two” eli iltapäivällä nautittu pieni annos banaanin kanssa, päällä lisäksi kookoslastuja ja kuvaamisen jälkeen lisäsin myös kanelia ja kookossokeria. Nam! Tätä lisää! 💜  
Tarkkaa reseptiä en tähän nyt näe tarpeelliseksi antaa, eiköhän se mustikoiden ja maidon suhde löydy aika nätisti luonnostaan, samoin makeutta kannattaa testata omaan makuun sopivaksi. Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa! 💛

Jätä kommentti »

Açaí 💜



Tänään aloitin naistenpäivän vihermehulla ja sen jälkeen varsinaiseksi aamiaiseksi tein vaihteeksi açaíbowl’n. Itse tykkään laittaa tähänkin reilusti banaania; tämän päivän versio oli kutakuinkin tällainen: 

– 200 g açaísosetta (pakasteena, yleensä käytän Marisol Foodin myymää naturellia, mutta nyt oli jotain makeutettua)

– 2-3 banaania (voi olla myös pakastettua)

– 1 dl chiageeliä

Tähän ei tosiaan tarvitsisi muuta kuin açaíta ja vähän banaania tai vaikka mansikoita makeutta tuomaan. Päälle perinteisesti banaaniviipaleita ja granolaa, mä jätin nyt banaanin pois siitä kohtaa. Niin ja hunajaa tai jotain siirappia joskus laittavat myös päälle, mutta mä en niitä tähän kaipaa. 

Jätä kommentti »