Raakaa ja kypsää

Värikästä kasvisruokaa ja hyvää oloa

Mantelimaito mantelitahnasta + pari smoothievinkkiä

Viime keväänä lissabonilaisessa vegaanikahvilassa (Foodprintz) järjestetyssä workshopissa sain ihanan vinkin: mantelimaidon voi valmistaa nopeasti myös mantelivoista. Itseltäni kun hiukan tuota suunnitelmallisuutta puuttuu, niin tällaiset nopeat vaihtoehdot ovat oikein mieluisia. En lue itseäni kasvimaitojen suurkuluttajaksi, mutta ainakin hyvän smoothiepohjan tästä saa ja olihan se aika hyvää sellaisenaankin 🙂 

Tällä kertaa käytin juomaan Foodin mantelitahnaa, jossa on jo valmiiksi ihanan sileä koostumus. 

Mantelimaito 

  • 3 rkl mantelitahnaa 
  • 3 dl vettä 
  • pari tuoretaatelia
  • ripaus suolaa 
  • ripaus vaniljaa 
  1. Sekoita ainekset blenderillä tasaiseksi ja kuohkeaksi juomaksi. 
  2. Lisää halutessasi vettä, mikäli haluat ohuemman seoksen.

Mantelimaito smoothiessa

Tein kerrankin smoothien (tai pari) ilman banaania, vaikka banaanifanina kiusaus lisätä edes yksi pieni bansku oli suuri 😉 Mutta ihanan pehmeän rakenteen sain muutenkin, avokado on yksi hyvä apu tähän, vaikka en sitäkään isoja määriä laittanut. Nestettä käytän smoothieen aina verraten vähän, usein selvästi vähemmän kuin ohjeissa tai en lainkaan, mutta täyteläinen mantelimaito on kyllä herkullinen lisä. Voit vapaasti käyttää nestettä enemmän kuin näissä (suuntaa-antavissa) ohjeissa on. Kannattaa kuitenkin aloittaa pienemmällä määrällä nestettä ja lisätä sitten tarvittaessa – liikaa nestettä kun ei sitten enää jälkikäteen saa pois 😉 Mantelimaitoakin voi tehdä laimeammassa suhteessa halutessaan. Ja toisaalta, toki voi smoothiessa käyttää vaikka vain mantelitahnaa/-voita ja  nestettä ilman, että tekee sitä ensin maidoksi. Variaatioita on monia ja tyyli on vapaa ja oma jokaiselle! 

Mausteinen päärynäsmoothie (kulhollinen yhdelle)

  • 1-2 dl mantelimaitoa 
  • 2 päärynää
  • 1/2 kesäkurpitsa 
  • pala avokadoa (voi olla esim. puolikas, käytin itse vähän vähemmän) 
  • 1/3 tl inkivääriä jauheena (voit käyttää myös tuoretta)
  • 1/2 tl kanelia 
  • 1/2 tl jauhettua kardemummaa
  • (Lisää tarvittaessa makeutusta ja/tai nestettä – itse laitoin vielä pari tuoretaatelia) 
  1. Blendaa ainekset samettisen pehmeäksi smoothieksi.
  2. Tarkista maku ja koostumus. Lisää tarvittaessa mausteita, makeutusta tai nestettä. 
  3. Tarjoile esim. myslin kanssa. 

Avokado-mansikkasmoothie (isohko lasillinen tai kulhollinen yhdelle)

Tämä on (vain vähän) mukailtu resepti uudesta ihanasta Elina Innasen Vegaanin aamupalakirjasta.

  • 2-3 dl mantelimaitoa
  • 150-200 g jäisiä mansikoita 
  • 1/2 avokado (alkuperäinen ohje olisi ollut kokonainen, mutta mulle riittää vähän vähempi)
  • 1/2 limen mehu 
  • 2 rkl kaurahiutaleita 
  • (1-2 rkl jauhettuja chian- ja/tai pellavansiemeniä – tämä oli mun oma lisäys, oma rutiini 😉 Käytössä tällä hetkellä Portugalista ostettu Iswari  Mix Omega 3, jossa sekä chiaa että pellavaa)
  1. Sekoita ainekset blenderillä tasaiseksi.
  2. Tarkista maku ja koostumus, lisää nestettä tarvittaessa. 
  3. Nauti 😊

Yhteistyössä Foodin (mantelitahna ja inkivääri saatu) #foodinambassador 

Jätä kommentti »

Sesongin makuja: persimonijäätelö ja piparkakkusmoothie

Tähän aikaan vuodesta väistämättä makumaailmaan alkaa tulla joulua, vaikka omalla kohdallani tuntuukin, että en ole yhtään vielä saanut jouluherkuista otetta. Sen sijaan alkutalveani hallitsee vahvasti persimonit, joita näkeekin aamiaisellani melkein päivittäin 😊 Toisaalta, kun persimoni on niin ominainen tähän vuodenaikaan, niin eikös se sovi hyvin ihan jouluunkin, vaikka kanelilla maustettuna? 

Jokin aika sitten tein jo viime talvenakin kokeilemaani persimonijäätelöä chiavanukkaan kera. Toinen yksinkertainen (ja joulunmakuinen) vinkki tulee myös: smoothie piparkakun mauilla 😋

Persimonijäätelö & chiavanukas (2 annosta)

  • 200 g pakastettua persimonia 
  • 100 g pakastettua banaania 
  • 100 g (pakastettua) mangoa 
  • ripaus vaniljaa 
  • (ripaus kanelia)
  • tilkka vettä tai muuta nestettä tarvittaessa 
  1. Anna tarvittaessa hedelmien sulaa pieni hetki. 
  2. Blendaa ainekset tasaisen kermaiseksi jäätelöksi. Lisää tarvittaessa hiukan nestettä, jotta jäätelöä on helpompi työstää. 
  3. Nauti heti sellaisenaan tai chiavanukkaan ja hedelmäpalojen kera! 

Chiavanukas (tämä kannattaa valmistaa ennen jäätelöä):

  • 2 dl valmista chiahyytelöä (2 rkl/20g chiansiemeniä ja vajaa 2 dl vettä tai kasvimaitoa)
  • pari-muutama rkl itse tehtyä cashewkermaa tai kookoskermaa, jotta koostumus sopivan kermainen 
  • loraus vaahterasiirappia 
  1. Sekoita ainekset keskenään ja se on sillä valmis! Tarkasta makeus itselle sopivaksi. 

Piparkakkusmoothie (1 annos)

  • 1-2 banaania 
  • persimoni 
  • 1/2 dl kaurahiutaleita 
  • 1 dl chiahyytelöä 
  • 1-2 dl mantelimaitoa 
  • 1-2 rkl cashewtahnaa
  • 2 tuoretaatelia
  • ripaus muskottipähkinää 
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1 tl kanelia 
  • (ripaus vaniljaa)
  1. Blendaa ainekset keskenään.
  2. Tarkista mausteet. Eri mausteiden sijaan voi käyttää myös piparkakkumaustetta. Se on muistaakseni aika tujua, joten kannattaa laittaa ensin vain vähän kerrallaan. 
  3. Lisää nestettä sen mukaan, kuinka juotavaa vs. lusikoitavaa smoothieta haluat. 
  4. Huom. Itse käytän melkein aina smoothieissa chiaa hyytelönä/geelinä. Se ei toki ole välttämätöntä, mutta kirjasin smoothien tähän nyt siten kun itse tein 😉 Persimoni ei myöskään ole mikään välttämättömyys tässä, mutta kuten sanoin: mulla ei tähän aikaan vuodesta juuri ole aamupalaa ilman persimonia: 
Jätä kommentti »

Herkkukaakao

Näinä syksyisinä (talvisina!) päivinä on alkanut tehdä mieli oikein tuhtia, mutta maitokaakaomaista juomaa. Jotenkin tälle ei vain viime viikkoina ole ollut sopivaa paikkaa ja aikaa päiväohjelmassa, joten vihdoin sunnuntaiaamun rauhassa sain tätä tehtyä. Tämä kaakao ei nyt siis ole mikään monien kokeiluiden jälkeinen loppuun hioutunut versio, vaan spontaani mieliteko ja ajatus siitä, millaista kaipasin. Ja hyvähän tästä tuli näinkin, käy tosin ihan ateriasta, on niin täyttävää. 

Alla ohje ja vähän ajatuksia/vinkkejä:

Kookoskaakao cashewmaitoon (yhdelle)

  • 2 dl cashewmaitoa tai muuta kasvimaitoa (esim. mantelimaitoa)
  • 2 rkl Foodin M!lk raakasuklaarouhetta*
  • 1 rkl raakakaakaojauhetta
  • nokare kookosmannaa
  • 1-2 tl kookossokeria tai muuta haluamaasi makeutusta 
  • (vaniljajauhetta)
  1. Lämmitä ainekset kattilassa ja nauti! Halutessasi voit vielä blendata tasaisemmaksi, mutta itseäni pieni sakeus/sakkaisuus ei haitannut. 

Vaihtoehtoja: 

  • Tämän voi tehdä myös kylmänä tai haaleana raakakaakaona lämmittämättä juomaa kattilassa, blendaa vain blenderissä.
  • M!lk raakasuklaarouhe sisältää jo itsessään kookosta, joten jos haluaa vähän keventää, voi jättää myös kookoslisän pois. 
  • Samoin tätä voi keventää korvaamalla osan kasvimaidosta vedellä, etenkin jos käytetty maito on kovin tuhtia jo itsessään. 
  • Suklaisuutta/maitokaakaomaisuuttavoi säätää raakakaakaorouheen ja raakakaakaojauheen välisellä suhteella tai käyttää vain toista. Foodinilla on muuten noita  raakakaakaorouheita/-massoja erilaisin kaakaopitoisuuksin, joten hyvin voi valita vähän tummemmankin rouheen. 
  • Note to myself ja miksei muillekin: espressokupillinen olisi myös kiva lisä tähän 😉

*tuote saatu 

Yhteistyössä Foodin / #foodinambassador

Jätä kommentti »

Searching for umami -haaste

Muutama viikko sitten sain olla mukana Jalotofun järjestämässä bloggaajatilaisuudessa, jossa Anni Kravi ja Richard McCormick olivat laittaneet ihanasti tarjolle kulhoruokaa, ts. ainesosia, joista saimme itse koota omannäköisemme kuohoruuan. Samalla käynnistyi Jalotofun #jalokuu / #jalobowl -haaste, jossa teemana on juurikin kulhoruoka. 

Itselleni erilaiset kulhoruuat ovat olleet pitkään arkipäivää; niin aamusmoothiet kuin illan ateriatkin teen usein kulhoon, ja käytän myös papaijaa ja meloneja joskus kulhoina 😊 Laitan ruokaa pitkälti fiiliksellä ja runsaudella, harvoin teen mitään resepteistä ja ruokani on pääosin tosi yksinkertaista. Siksi tänne blogiin ei niin usein tule ”reseptejä” kirjoitettuakaan, tykkään ehkä enemmän ideoista ja inspiraatiosta 😉 Lisäksi ruokani ovat usein värikkäitä, pyrin (tai pyrkimättäni syön) kaikkia (sateenkaaren) värejä päivittäin, välillä jopa samalla aterialla. Syön myös mielelläni satokauden mukaan, joskin erilaisia vihreitä salaatteja syön ympäri vuoden, samoin niitä klassisia tomaatteja ja kurkkuja, banaania ja avokadoa… mutta kuitenkin aina innolla ostan ja käytän myös vuodenajan parhaita raaka-aineita. Tällä hetkellä esimerkiksi erilaiset juurekset, kurpitsat ja persimonit ovat jatkuvassa käytössä. Ja kurpitsaa on nyt minun haasteresepteissäkin, tällä kertaa kotona oli hokkaidokurpitsaa, jota käytin sekä kurpitsahummukseen että brunssikulhon kulhona. 

Näitä kulhoruokia tuli nyt kaksi: yksi illallis-/lounasruoka ja toinen aamiaiskulho, joka toki sopii myös ihan milloin tahansa syötäväksi. Tekemättä jäi joku ihana jälkiruoka (pehmeästä) tofusta, ja pehmeän tofun hyödyntäminen ylipäätään, mutta ehtiihän noita muutenkin tehdä 😊 Pehmeästä tofusta olen joskus tehnyt majoneesia ja olen käyttänyt sitä smoothieen ja keittoihin, mutta varmasti se taipuu vielä moneen muuhunkin. 

Olen tehnyt annokset yhdelle, mutta esim. hummusta tuosta tulee moneksi kerraksi. Muutenkin, kun yhdelle tekee, niin usein kaikkea tulee vähän liikaa eikä mahdu kerralla lautaselle, vaikka kuinka yrittäisi tehdä pieniä määriä. En siten edes erittele tarkkaan kaikkia määriä tähän, koska pienten määrien mittaaminen on vähän hankalaa ja hassuakin 😉 

Jalobowl punajuurikvinoalla ja kurpitsahummuksella (yhdelle)

  • 1-2 lehtikaalin ruotia
  • pala avokadoa 
  • muutama kirsikkatomaatti 
  • balsamicossa ja oliiviöljyssä marinoitua punasipulia 
  • höyrytettyjä soijapapuja eli edamamea 
  • ituja (esim. sinimailasen)
  • kurpitsahummusta 
  • punajuurikvinoaa
  • 50-100 g marinoitua Jalotofua
  • muutama ruskea herkkusieni tai siitakesieni 
  • muutama ruusukaali
  • valkosipulinkynsi 
  • lehtipersiljaa
  • seesamöljyä 
  • tamarikasiketta

Punajuurikvinoa:

  • puolikas punajuuri raasteena 
  • 1/2 dl kvinoaa 
  • 1 dl vettä 
  • loraus (puolisen desiä) kookoskermaa 
  • suolaa, pippuria 
  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan vedessä. Käyttämäni kvinoa vaati noin 15 minuuttia keittoaikaa.
  2. Lisää keittämisen alkuvaiheilla mukaan raastettu tai muuten hienonnettu punajuuri, samoin kookoskerma ja mausteet.
  3. Lisää vettä ja mausteita tai kookoskermaa tarvittaessa keittämisen aikana. 

Kurpitsahummus valkopavuista

  • 120 g keitettyjä valkopapuja (tai noin puoli tölkillistä valutettuna)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1-2 rkl vaaleaa tahinia 
  • 1-2 tl juustokuminaa
  • 1/4 kypsennettyä hokkaidokurpitsaa (tätä olisi varmasti voinut laittaa enemmänkin!)
  • pala tuoretta, kuorittua kurkumaa 
  • ripaus suolaa
  • loraus oliiviöljyä 
  1. Soseuta ainekset keskenään
  2. Lisää oliiviöljyä, tai vaikka ihan vettä, saadaksesi sopivan koostumuksen. 

Kokoa kulho:

  1. Valmista kurpitsahummus (voi valmistaa myös etukäteen).
  2. Laita kulhon pohjalle/yhteen reunaan lehtikaalia. Voi pehmentää sitä hieromalla siihen oliiviöljyä ja suolaa. 
  3. Lisää kulhoon avokado, tomaatit, punasipuli, idut ja edamame. 
  4. Valmista punajuurikvinoa. 
  5. Paloittele tofu ja sienet kuutioiksi, ruusukaalit puolikkaiksi ja valkosipulinkynsi ohuiksi siivuiksi. Pyörittele nämä seesamiöljy-tamariseoksessa ja paista pannulla. Lisää lehtipersiljaa, tarkista suola. Toki voit maustaa halutessasi enemmänkin 🙂  
  6. Lisää kulhoon hummusta, punajuurikvinoaa ja tofu-sieni-ruusukaaliseosta. 
  7. Tarjoile 💚

Brunssikulho 

  • puolikas hokkaidokurpitsa paahdettuna
  • kurpitsahummusta 
  • lehtikaalia, ituja tai muuta vihreää 
  • (punajuuri-)hapankaalia

Tofukokkeli: 

  • noin/vajaa kolmasosa paketillinen kiinteää tofua, käytin Jalotofun hampputofua 
  • pala paprikaa 
  • herkkusieni tai pari 
  • pala sipulia hienonnettuna
  • loraus kaurakermaa
  • kurkumaa (käytin nyt kuivattua/jauheena)
  • suolaa tai tamari-soijakastiketta 
  1. Puhdista kurpitsa siemenistä ja paahda uunissa, 200 astetta, reilu puoli tuntia, kunnes on pehmeää. Kaiverra tarvittaessa kurpitsaa pois sen verran, että sinne mahtuu enemmän täytettä. 
  2. Murenna tofu kulhoon.
  3. Pilko herkkusienet, paprika ja sipuli. 
  4. Kuumenna seesamöljy pannulla ja lisää siihen sipuli, sienet ja paprika. Anna kypsyä hetki.
  5. Lisää pannulle tofuseos. Lisää myös hiukan kaurakermaa. 
  6. Lisää noin 1/2 tl kurkumaa ja hiukan soijakastiketta tai suolaa. 
  7. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää mausteita ja suolaa. 
  8. Täytä kurpitsa lehtikaalilla, hapankaalilla/muilla haluamillasi vihanneksilla, hummuksella ja tofukokkelilla. 
  9. Nauti 💛

Tämä oli itse asiasssa mun ensimmäinen tofu scramble, vaikka kauan on pitänyt tehdä. Mielestäni oikein onnistunut versio ja oli kyllä tosi mehevää ja herkullista. 

Jätä kommentti »

Hamppu-vihersmoothie 

Vihersmoothieen taisin jonkun idean vähän aikaa sitten postatakin, mutta taas tuli sen verran herkullinen versio, että pakko jakaa ja kirjoittaa itsellenikin muistiin 😊 (Kuuluukohan näiden olla herkullisia? Mun mielestä ehdottomasti kyllä!)

Nyt testissä oli myös Foodin hamppuproteiinijauhe*, joka on ihan mun suosikki. Jotenkin olen jo aiemmin mieltynyt hamppuproteiinin lempeään makuun ja vaikka en kauheesti proteiinilisillä hifistelekään, niin kyllä hampun muut ominaisuudet (rasvahappo- ja aminohappokoostumus sekä kuidut) tukevat jatkossakin valintaa. Saattaapi olla vaikka pitkästä aikaa sellainen proteiinijauhe, joka tulee ihan säännölliseen käyttöön 😉

Tähän smoothieen tuli lopulta enemmänkin hamppua hampunsiementahnan* muodossa ja päälle ripottelin vielä hampunsiemenrouhetta. Että näin hamppuinen setti 😊

Hamppu-vihersmoothie (yhdelle)

  • 1-2 banaania
  • 1 päärynä 
  • pari kourallista babypinaattia (tai lehtikaalia) 
  • pieni avomaankurkku tai pala tavallista kurkkua tai kesäkurpitsaa 
  • pala/puolikas avokadoa
  • pala inkivääriä 
  • 1/2 limen tai sitruunan mehu 
  • 2 rkl (tai maun mukaan) hamppuproteiinijauhetta 
  • 1 rkl hampunsiementahnaa
  • (vettä/muuta nestettä tarvittaessa)
  1. Blendaa ainekset keskenään tasaiseksi smoothieksi. 
  2. Lisää nestettä tarpeen mukaan, etenkin jos haluat juotavan version. 
  3. Halutessasi lisää päälle siemeniä, pähkinöitä tai vaikka raikkaita ituja 😉

Yhteistyössä Foodin / #foodinambassador 

*tuote saatu 

Jätä kommentti »

Inkiväärinen mango-tyrnismoothie

Jaan tämän yhden kestosuosikkismoothieni nyt tuoreeltaan täälläkin, kun kerran tänään pitkästä aikaa tätä tein. 

Viime talvena mulla oli tyrniä iso pussillinen pakastimessa ja sitä riittikin hyvin koko ydin- ja kevättalven yli. Sitten kun se iso pussi loppui, totesin, että ehkä on kevään ja kesän tullen aika keskittyä muihin marjoihin. Kunnes perjantaina lähikaupan edessä olevasta torikojusta löysin tyrniä ja sainkin päivän viimeisen rasiallisen ostettua pikkurahalla. Perkasin ja pakastin ne pahan päivän varalle. No ei tänään niin paha päivä ollut, mutta teki mieli tätä ihanan kirpeää herkkua. Tosin pehmensin makua hiukan kookoksella, se sallittaneen? 😊

Ja tässä tämän aamun setti (1 hengen annos): 

  • 1 iso banaani (tai 2 pientä) 
  • Puolikas isosta mangosta (tai 1 pienempi kokonaan) 
  • 1 dl valmista chiageeliä (1 rkl chiansiemeniä liotettuna vajaaseen desilitraan vettä) 
  • Reilu pala inkivääriä 
  • Puolisen desiä (tai maun mukaan) tyrnimarjoja 
  • 1 rkl  kookosmannaa

Blendaa ainekset kuohkeaksi, lusikoitavaksi smoothieksi. Halutessasi juotavan version, lisää sopiva määrä nestettä. Nauti! 💛

Jätä kommentti »

Viikonlopun klassikko: Chiavanukas

Edellistä postausta liipaten, jäätelökesästä aasinsiltana chiavanukkaisiin, joita teen jostain syystä lähinnä viikonloppuisin. Ei sillä, että ne olisivat erityisen aikaavieviä, etenkin jos tekee vanukkaan valmiiksi, ennemminkin on vain oma tottumus ja ehkä vähän herkuttelunkin tuntua 😊

Kuten olen aiemmissa postauksissa ehkä maininnut, minulla on melkein aina chiaa valmiina geelinä jääkaapissa. Teen sen 1:9 eli 1 rkl/10 g chiaa ja 0,9dl vettä. Tämän olen kokenut hyväksi suhteeksi. Jos tekee chiavanukasta (tai muutenkin), voi pohjana käyttää myös kasvimaitoa tai kookoskermaa ja mahdollisesti muuttaa nestesuhdetta. Itse käytän tuota vesipohjaa melkein aina, siis vanukkaaseenkin, lisään siihen sitten vähän kookoskermaa ja makeutusta ja se on siinä! Joskus olen myös värjännyt vanukasta marjoilla, raakakaakaojauheella, marjajauheilla tai punajuurella/punajuurimehujauheella. 

Tosiaan arkisin chiageeliä on yleensä smoothiessa mukana, viikonloppuisin teen sitten enemmän kerrosvanukkaita, joissa chiavanukkaan kanssa on smoothie/hedelmäsose/vanukas/mousse (you name it 😉). Näissä tapauksissa en lisää smoothieen enää chiaa. 

Perusohje on yksinkertainen: tee smoothie blenderissä ja asettele kerroksittain chiavanukkaan kanssa oman maun ja silmän mukaan, koristele halutessasi! Hyödynnä toki kauden marjoja tai hedelmiä mahdollisuuksien mukaan 😊 Annokset/ohjeet ovat ideoita yhdelle, tai kahdelle jos vähempi parempi 😉

1) Chiavanukas mustaherukka-vadelmasmoothiella 

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Smoothie:

  • 2 banaania 
  • 1/2 mango 
  • 100 g mustaherukoita 
  • 100 g vadelmia 

(tai marjoja maun mukaan, määrää voi toki muokata) 


2) Chiavanukas suklaaherkkusmoothiella /-moussella

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Smoothie:

  • 2-3 banaania 
  • 1 rkl pähkinätahnaa/-voita (käytin tässä parapähkinätahnaa, mutta esim. cashewtahna sopii myös hyvin)
  • 1-2 rkl raakakaakaojauhetta tai raakasuklaarouhetta

3) Chiavanukas vadelma-mansikkasmoothiella

  • 1-2 dl chiavanukasta 

Alin kerros smoothieta:

  • 1-2 banaania 
  • pala ananasta 
  • yhteensä 150-200 g mansikoita ja vadelmia

Laita osa smoothiesta purkin/lasin/kulhon pohjalle ja jätä osa toista kerrosta varten.  

Ylin kerros smoothieta: 

  • loput alimman kerroksen smoothiesta
  • tarvittaessa lisää 1 banaani 
  • pala punajuurta
  • pala avokadoa 


4) Chiavanukas aprikoosismoothiella

  • 1-2 dl chiavanukasta

Smoothie:

  • 2 banaania
  • pala ananasta tai puolikas mango
  • 3-4 tuoretta aprikoosia

 

2 Kommentit »

Samettisen pehmeä vihersmoothie

Vihersmoothie tarkoittaa mulle lähinnä vihertävän väristä smoothieta. Tai joskus se saattaa olla punainenkin, kun värjään sen lopulta punajuurella ja/tai mustikoilla tai mustaherukoilla. 😊  Mulle ehkä riittää, että siinä on ylipäätään käytetty jotain vihreää. No on mulla joskus ollut joku vakiohko tapa, jolloin siihen tuli aina kurkkua/kesäkurpitsaa, sitruunaa, avokadoa ja joskus inkivääriä vihreiden lehtien lisäksi, satunnaisesti  myös spirulinaa tai muita viherjauheita. 

Yleensä teen kuohkeita ja paksuja, lusikoitavia smoothieita, mutta toki kaikesta saa juotavaa kun lisää enemmän nestettä tai hyvin nestepitoista hedelmää tai vihannesta. 

Tässä kuitenkin mun tämän aamun herkkusetti, vastaavanlaista olen tehnyt ennenkin ja toimii! Toki tähänkin sopisi hyvin sitruuna tai lime sekä inkivääri, nyt mentiin vain aika peruskombolla. 

  • 2 banaania 
  • puolikas isosta mangosta 
  • puolikas avokado 
  • pari kourallista babypinaattia
  • 1 dl chiageeliä (1 rkl chiansiemeniä veteen liotettuna) 
  • 1 rkl hampunsiementahnaa*

Blendaa ainekset keskenään tasaisen kuohkeaksi, moussemaiseksi smoothieksi. Tarjoile erilaisten marjojen, hedelmien, pähkinöiden, siementen tai vaikka ihanien itujen kanssa 💚 

Äläkä missaa karviaisten aikaa, ne ovat ihan parhaita 😊 

Vahva suositus myös Foodinin uudehkolle hampunsiementahnalle, sille sopii sama kuvaus kuin tälle smoothielle: ihanan täyteläinen, samettisen pehmeä, suussa sulava herkku. 

*tuote saatu 

Jätä kommentti »

Kerta kiellon päälle: #jäätelökesä jatkuu / Snickersjäätelö

Teen jostain syystä viikonloppuisin usein aamiaiseksi chiavanukkaita, joiden kaverina smoothieta tai vastaavaa. Viime viikolla tein kuitenkin erityisen herkkua komboa eli kookoksisen chiavanukkaan seurana oli snickersjäätelöä 😋

Pidin tämän ohjeen vielä tosi yksinkertaisena, joten tätä voisi tehdä milloin vain uudestaankin. Tästä tulee yksi reilu annos 😊


Pohjalla: hedelmiä ja/tai marjoja maun mukaan (tässä oli mansikoita ja banaania) 

Chiavanukas

  • 1-1,5 dl chiageeliä (1:9 chiaa ja vettä/kasvimaitoa) 
  • Loraus kookoskermaa
  • Loraus vaahterasiirappia 

Sekoita ainekset keskenään ja kaada hedelmien päälle astiaan. 

Snickersjäätelö 

  • 2 pakastettua banaania
  • 1 rkl maapähkinävoita
  • 1 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 tuoretaateli 

Blendaa ainekset tasaiseksi massaksi ja lusikoi/kaavi chiavanukkaan päälle.  

Päälle maun mukaan esim. kookoshiutaleita tai -lastuja ja kaakaonibsejä. Nauti heti! 

Jätä kommentti »

Jäätelökesä 2

Mun jäätelökesä pääsikin aika hyvin vauhtiin, kotona on tullut tehtyä herkkujäätelöitä ja Jädelinossa on tullut myös käytyä (vahva suositus hyvän jäätelön ystäville!) 😍

Laitan tässä pari banaanipohjaista jäätelöideaa lisää, jos vaikka joku innostuu näistä 😋

Minttu-suklaajäätelö (1 annos, inspiraatio Hyvän olon jäätelökirjasta


  • 3 pakastettua banaania 
  • (1 rkl kookoskermaa)
  • kourallinen tai pari tuoretta minttua 
  • lusikankärjellinen spirulinaa
  • 1/4 tl minttu-uutetta
  • 2 rkl vaahterasiirappia 
  • 2 rkl kaakaonibsejä 

Blendaa kaakaonibsejä lukuunottamatta ainekset, lisää nibsit valmiiseen jäätelöön lusikalla sekoittamalla. Nauti ihanasta raikkaudesta! 

Suklaa-tahinijäätelö (1 annos)


  • 2-3 pakastettua banaania
  • pari tuoretaatelia 
  • 1 rkl vaaleaa tahinia 
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1-2 tl lucumaa 
  • 1 tl – 1 rkl macaa

Blendaa kaikki ainekset herkulliseksi jäätelöksi ja nauti! 

Jätä kommentti »